En liene ensimmäinen projektiin ryhtynyt, joka päätyy hyvän startin jälkeen tyhjäkäynnille kun yhtäkkiä ei vaan enää huvita.

Ensin syytin kiirettä ja arjen velvollisuuksia, sittemmin uupumus on vaivannut hieman muitakin elämänalueita. Iltaisin olo on niin väsynyt, ettei käsi nouse enää edes näppikselle vaikka mieli tekisi kirjoittaa.

Pikkulasten vanhemmat voivat eläytyä tilanteeseen, mutta minun on toisinaan vaikea hyväksyä sitä, etten riitä joka paikkaan. En voi olla miettimättä, miksi homma ei enää innosta kuten alussa?

Olen tottunut siihen, että mitä tiiviimpi tahti elämässä on, sitä kiivaammin tunnen tarvetta karsia ja järjestää. Myönnän auliisti olevani tunnesiivoaja.

Jo lapsena olin innokas järjestelijä. Perso kaikelle uudelle ja kauniille sekä mahdoton levittämään leikkejäni - niin kuin lapset nyt usein ovat. Sekaisuus on kuitenkin aina ollut sisäistä rauhaani häiritsevä tila, jota opin hallitsemaan omalla tavallani. Kun kaaos ylitti henkilökohtaisen sietokykyni rajat, revin hyllyt tyhjiksi huoneeni lattialle ja pistin kaiken tavara kerrallaan preussilaiseen järjestykseen. Sotkujen sieto oli toisinaan venytettävissä hyvinkin pitkälle, mutta lopputulos oli aina sama.

Lopulta tuosta lapsesta kasvoi eräänlainen oman elämänsä Vilijonkka - toimelias täydellisyydentavoittelija ikuisessa taistossa omia sisäisiä ja ulkoisia sotkujaan vastaan. Kontrolloiden, huolehtien.

Aikuinen minä hallitsee näet henkilökohtaista kaaostaan edelleen siivoamalla. Siivoan kun ottaa päähän. Siivoan kun olen pahalla mielellä. Siivoan kun ahdistaa. Sitten vasta siivoankin! Raivopäissäni pistän järjestykset uusiksi niin, että raikaa. Puoliso on tunnustanut hyödyntävänsä tätä featurea silloin tällöin. 

"Ajan itseäni ahtaalle silloin, kun tarve rauhoittumiseen olisi kaikkein suurin."

Minulle siivoaminen on totta tosiaan vahvasti sidoksissa päänsisäiseen elämään ja stressin asteeseen. Se on epätoivoinen keino luoda järjestystä maailmaani silloin, kun sitä on vähiten tarjolla. Kodin sisustus elää voimakkaimmin suurten muutosten tai päätösten alla, henkinen kuormitus näkyy puolestaan kasvavina kirppiskasseina ja vimmaisena karsintana. Joskus on vaikeaa erottaa, ahdistaako minua enemmän kaoottinen koti vai kaoottinen elämä, mutta selvästi ajan itseäni ahtaalle silloin, kun tarve rauhoittumiseen olisi kaikkein suurin.

Miksi into on siis lopahtanut?

Helpoimmat ja antoisimmat kategoriat, kuten vaatteet ja paperit, on pääsääntöisesti käyty läpi. Valinnat vaikeutuvat jatkuvasti, mitä syvemmälle projektiin uppoaa. Koen kuitenkin helpotusta jokaisesta lähtevästä asiasta, minkä luulisi palkitsevan kroonista karsijaa.

Olen tullut siihen tulokseen, että en osaa täysin heittäytyä Konmariin. Olen niin tottunut huseeraaman vähän siellä, vähän täällä, ettei keskittyminen oikein riitä menetelmän mukaiseen etenemiseen. Mieli karkailee vanhasta tottumuksesta eteen ja taakse kesken yhden kategorian läpikäymisen, sillä tällä tavoin olen hoitanut siivoilua aikaisemmin.

En kuitenkaan aio luovuttaa, vaan kokeilen toista lähestymistapaa. Ensinnäkin otan käyttöön jonkin valmiin listan kategorioista, jotta voin seurata etenemistä ja ruksia yli hoidetut. Jospa tämä auttaisi pitämään poukkoilevan mielen kurissa ja näkemään jokaisen pienen askeleen saavutuksena.

Toiseksi satsaan kunnon uneen. Olen nukkunut viimeiset puolitoista vuotta niin hävyttömän huonosti, että pää on jo ihan puuroa. Pikkuvauva-aika ja huonot unet kuuluvat aika erottamattomasti yhteen, mutta meidän huonojen öidemme putkea on jatkanut kuopuksen allergia. Sittemmin, taaperon alettua nukkua öitään edes joten kuten, olen jäänyt yksin uniongelmieni kanssa. Ylikuormittunut mieli ei enää oikein osaa rauhoittua unille eikä kroppa rentoutua.

Kun kahvi ei enää riitä.

Ajattelin, että käynnissä nyt on vain niin paljon kaikkea, etten malta rauhoittua ja siksi uni kärsii. Sitten törmäsin mielenkiintoiseen kolumniin "Nestettä korvien välissä", jossa professori Anu Wartiovaara kirjoittaa unenaikaisista prosesseista aivoissa. 

Jutun mukaan huono uni on kuin liian lyhyeksi jäänyt huuhteluohjelma, sillä unen aikana aivot puhdistavat itseään ihan konkreettisesti - aivojen läpi virtaa selkäydinnestettä pulsseina, vieden mukanaan kuona-aineita. Tämä "aivopesula" vaatii käynnistyäkseen makuuasennon, mikä lienee luonnon tapa varmistaa, ettei mekanismi käynnisty hereillä ollessa. Valveilla sama prosessi voisi vaarantaa herkän viestivälityksen, Wartiovaara kirjoittaa.

Yöunista ei kannata nipistää yhtään.

Oma uneni ei olekaan ehkä häiriintynyt stressin vuoksi, vaan ylivirittyneisyystila voi olla loputtomien huonojen öiden lopputulos ennemmin kuin niiden aiheuttaja. Kuulostaa aika muna-kana-ongelmalta, mutta järkeilen, että ilman pitkään jatkunutta univelkaa en välttämättä olisi tässä pisteessä, vaan luonnollinen väsymys riittäisi takaamaan nukutun yön.

Juttu ei tietenkään auta minua nukkumaan paremmin, mutta tähdentää hyvin miksi sieltä yöunista ei kannata nipistää yhtään. Yhtään.

Hetkittäin innostus nousee ja mieli tekisi taas heittäytyä maritukseen ja kaikenlaisiin ideoihin, mutta keskittymiskykyni ei ole terässä ennen kuin unet paranevat. Tällä hetkellä univelka ylittää varmaan kirkkaasti euroalueen ulkomaisten luottojen keskiarvon, joten prioriteettien pitäisi olla selvät.

Eli unta kaaliin ja kohinat mutelle.