Konmarin vuosipäiväni sujahti alkuvuodesta ohi, ja leikin ajatuksella, että mitkä kolme asiaa haluaisin nostaa prosessin varrelta esiin, jos minulta sellaista kysyttäisiin. Lista oivalluksista syntyikin nopeasti, joten tässä ovat minun kolme Konmari-totuuttani, olkaa hyvä!

Olin kirjan luettuani niin täynnä intoa ja inspiraatiota, että ajattelin karsimisen käyvän ihan itsestään - olinhan poistellut tarpeettomiksi käyneitä vaatteita ja asioita hiljaksiin jo monta vuotta kaupunginosakirppisten innoittamana. Kun sitten kasailin tavaroita keoiksi sängylle niin tajusin nopeasti, että pelkkä intoilu ei vie vielä mihinkään. Pyöreäkasvoiset Disneyn metsäneläimet eivät lennätä tavaroita eteesi tanssien ja laulaen, vaan ne pitää korkeimman omakätisesti kaivella kaapeista ja nurkista. Sovittaa, mallata ja tuumata.

Löydettyäsi 8 avattua pakettia hammasharjoja, ja pystyviikattuasi ne huolella kylppärin alakaappiin, seuraavassa kategoriassa tulee vastaan vielä yhdeksäs ja kymmeneskin paketti. Mutta omien hamsteritaipumusten näkeminen on tarpeellista ja opettavaista.

Jos siis mielii edetä, joutuu uhraamaan sekä aikaa että vaivaa - kaikki se kasailu, arviointi, järjestely ja kierrätys vievät energiaa, eikä vapaa-ajan uhraaminen projektiin ole aina mukavaa.

Ymmärrän hyvin, miksi Kondo kehottaa viemään karsimisen läpi säntillisenä projektina. Joka kerta kun olen lipsunut menetelmän antamista raameista ja pitänyt motivaatiota etsiskellessäni pidemmän tauon, olen joutunut aloittamaan vähän niin kuin alusta. Se vie päätepistettä yhä kauemmas ja kauemmas. 

Sinä, joka olet vielä oman Konmarisi kanssa alkutaipaleella - pyydän hartaasti tutustumaan aiempaan kirjotukseeni "Konmari-vinkit aloittelijalle", jotta voit suunnitella oman projektisi paremmin kuin minä aikanaan..

Jos olet Konmarin kynnyksellä tai jopa oman prosessisi loppusuoralla, myönnät varmasti, että meillä on tapana kiintyä materiaan. Hyvä! Tämän seikan hyväksyminen auttaa hahmottamaan urakan kokonaisvaltaisuutta.

Me keräämme ympärillemme asioita, joihin olemme kokeneet yhteyttä. Me hamstraamme juttuja, joita ajattelemme tarvitsevamme tai joita emme uskalla heittää pois, ettemme tulisi hankaloittaneeksi myöhempää elämää. 

Konmari on luotu tämän taakan keventämiseksi, mutta kuten olen matkan varrella tajunnut - joillain näillä asioilla ja esineillä voi olla tehtävänsä. Ei siis pidä olla ankara itselleen ja lähteä suorittamaan Konmaria jonkun muun näkökulmasta. Sinä itse kannat mukana niin menneisyyttäsi kuin tulevaisuuttasi, ja päätät mitä siihen kuuluu. Hyväksymällä tehtävän vaikeuden, saat toivottavasti myös pysyvämpiä tuloksia.

Annan esimerkin:

Saimme monen viikon aikatauluttamisen jälkeen vihdoin toimitettua Hope ry:lle keräämämme kamppeet eteenpäin. Sinne lähti neljä isoa kassillista kaikenlaista tarpeettomaksi käynyttä. Joku voisi kysyä, että vieläkö kaiken myymisen ja monituisten Kierrätyskeskukseen tehtyjen keikkojen jälkeen kaapeista voi tiristää tällaisen määrän tavaraa? No kyllä vaan. 

Mutta minun silmissäni kiertoon ei lähtenyt romua ja roinaa, pelkkää merkityksetöntä materiaa. Sinne lähti minun kahden lapseni vauvakamppeita monine rakkaine vaatekappaleineen ja leluineen. Sinne lähti arvokasta kodintekniikkaa ajalta, jolloin meillä oli vielä aikaa katsoa televisiota. Sinne lähti kahden lapsen muovaamalle vartalolleni sopimattomiksi käyneitä housuja sekä muutamia harvoja leluja, joista lapset suostuivat hieman harkitsevina luopumaan.

Olen kevään aikana myynyt tai pistänyt syrjään valtavasti vauva-aikaan liittyää tarpeistoa, jolle meillä ei ole enää käyttöä. Jokaisen uuden omistajan saaneen asian myötä on käynyt taas hieman kipeämmin selväksi, että vauvavuodet ovat peruuttamattomasti ohi. En kaipaa valvottuja öitä tai puklunhajuisia rättejä, mutta niitä pieniä loistavasilmäisiä palleroita kaipaan, joten luopumiseen liittyy paljon haikeutta ja kipua. "Ei koskaan enää" kuulostaa ja tuntuu kylmäävän lopulliselta, ja tavaroista luopuminen konkretisoi päätöstä. 

Siitäkin huolimatta, että vieressä kiljuvat ja melskaavat nykyiset taapero ja koululainen, joiden olemus pursuaa sitä samaa iloa, herkkyyttä ja temperamenttiä kuin mitä vauvoinakin.

Hopen kassimeri odottaa autoon kantamista.

3. Pidämme kiinni uskomattomasta määrästä asioita - myös karsimisen jälkeen. 

Kolmas kohta liittyy erityisesti ruuhkavuosiin, mutta varmasti muut voivat samaistua tilanteeseen. Suomalainen ilmasto on nimittäin melkoisen haastava minimalistille, joka haluaisi, että eteisen harmonisessa yksivärisyydessä olisi esteettisesti aseteltuna korkeintaan kaksi takkia, yksi kaulaliina ja kolmet kengät.

Meillä on kuitenkin neljä vuodenaikaa: Kylmä, tuulinen ja kurainen kausi. Sitten tulee kylmä, loskainen, kurainen ja joskus luminen kausi. Tätä seuraa taas kylmä, loskainen, kurainen ja sorakivinen kausi. Kaiken kruunaa viileähkö, vetinen ja hiekkainen kausi - paitsi jos saammekin myyttisen lämpimän kesän, jolloin ihmetellään, että olikos meillä kellarissa vielä jossain jemmassa kesävaatteita viime lomamatkan jäljiltä.

Tarvitaan siis untsikoita, välikausivaatteita, kevyttoppiksia, talvikenkiä, loskareita, kumppareita, tennareita, kalastajanhattuja ja lippiksiä - ihan kaikenlaista vaatetta kattamaan kotomaan ilmaston luomat muuttuvat tarpeet.

Niiden muistorikkaiden juttujen ohella olen karsimista tehdessäni törmännyt moneen asiaan, jotka olisin ilomielin pakannut pois.

Samalla kun nyyhkin ja nostalgisoin pikkuruisten nuttujen tai lasten vanhan sitterin äärellä, olen vastakkain myös ruuhkavuosimutsin ykkösharmin eli kaikkialta pursuavien lastenvaatteiden ja lelujen kanssa.

Niiden muistorikkaiden juttujen ohella olen karsimista tehdessäni törmännyt moneen asiaan, jotka olisin ilomielin pakannut pois, mutta järki minussa sanoo, ettei niin kannata tehdä. Sellaisia ovat esimerkiksi esikoisen vanhat ulkovaatteet, jotka eivät enää kiillä uutuuttaan, vaan ovat kuluneita ja kauhtuneita, mutta silti käyttökelpoisia. Minun silmääni ne eivät miellytä, mutta kuopuksella on vielä monet kuraleikit leikittävänä ja hiekkalaatikot ryvettävänä, eikä sitä varten ole kerta kaikkiaan järkeä ostaa jälleen uutta settiä. 

Jos siis maritat lapsiperheessä eikä finansseihisi - saati kulutusfilosofiaasi - kuulu uusien varusteiden hommaaminen jokaisen muksun jokaiseen ikäkauteen, joudut hyväksymään lastenvaatteiden vuoret nurkissasi. Jossain kohden kossit alkavat kuluttaa vaatteitaa puhki sitä tahtia, ettei pienemmille sisaruksille jää kuin riekaleet, mutta siihen saakka tavaraa joutuu ainakin jossain määrin hamstraamaan kellareihin ja kaappeihin. Ja varautumaan jokaiseen mahdolliseen keliin.

Taapero isoveljen vanhoissa kumppareissa ja välikausihaalarissa. Omat kengät ovat uudenveroiset, mutta silti second hand.

Etenkin ruuhkavuosien ikeessä voi välillä näyttää siltä, että homma ei maksa vaivaa, kun kellarista vyöryy maritettujen vaatteiden tilalle aina vain uutta hillottua käyttökamaa. Kompasteluista huolimatta koen kuitenkin kaiken tähän asti tekemäni työn sen arvoiseksi. Myös epäonnistumiset ovat tärkeitä, sillä ne muistuttavat siitä, ettei mikään elämässä ole koskaan niin yksinkertaista kuin elämäntaito-oppaat ja kuolemattomat lainaukset antavat ymmärtää.

On siis hyvä tiedostaa, että Konmari ei muuta elämääsi vaan sinun on tehtävä se itse. Konmari antaa kuitenkin selkeät työkalut materiaalin työstämiseen ja oman ajatusprosessisi alkuun saattamiseen. Se paljon puhuttu taika ei tapahdu missään fyysisessä tilassa, ei roskapussien tai kierrätyslaatikoiden keskellä, vaan omassa päässäsi. Sinä itse annat luvan antaa periksi, luovut menneistä painolasteista ja suuntaat katseen eteenpäin. Sinulla on valta heivata pois ja valta säilyttää. Ja lupa olla realisti.

Tavallaan Konmari on hieman kuten pitkäjänteinen terapiaprosessi. Joskus karsiminen tuntuu mekaaniselta suorittamiselta, joka ei varsinaisesti vie eteen eikä taakse, mutta silti karsintakierrosten välillä tapahtuu jotain. Ajatukset ja näkemykset kypsyvät, ja saatat yllättyä siitä, mitä kaikkea oletkin valmis vapauttamaan matkalla sellaiseen kotiin, jossa sinun on hyvä olla.