24. Sen verran selainikkunoita näyttäisi olevan kännykässä auki vieläkin. Yksi tärkeä yhteystieto, kolme lukemista odottavaa artikkelia, kuvapankkivinkkejä töitä varten, useamman sisustusliikkeen verkkokaupat ja yksi (!) potentiaalinen tee-se-itse -valaisinprojekti.

Henkilökohtaisen Konmarini yksi tavoite on vähentää yleistä kohinaa ympärillä karsimalla liiat virikkeet. Kuten huomaat, ihan vielä ei olla siellä. Sitä paitsi junnaan edelleen marituksen ensimmäisellä askeleella eli garderobissa.

Välilehtiä rullaillessa vastaan tuli MeNaisten lyhyt artikkeli japanilaisesta Kaizen-filosofiasta. Muutos parempaan, kuuluu kirjaimellinen käännös. Kaizenin ajatuksena on edetä pienin askelin kohti sitä muutosta, jonka haluaa saada aikaan.

"Jos joka päivä onnistuu muuttamaan haluamaansa asiaa prosentin verran eilistä paremmaksi, lopulta prosenteista kertyy iso luku, ja muutos on tehty," toimittaja havainnollistaa. 

Kutkuttavasta henkevyydestään huolimatta pieni googlailu paljastaa Kaizenin liittyvän olennaisesti yritysmaailmaan ja Lean-ajatteluun. Yrityskontekstissa strategian tarkoitus on parantaa esimerkiksi tehokkuutta pienillä, asteittaisilla muutoksilla suurten investointien tai muiden dramaattisten eleiden sijaan. Ongelmiin tartutaan sitä mukaan, kun ne tulevat vastaan, ja jatkuvassa kehittämisessä ovat mukana kaikki työntekijöistä johtoportaaseen.

Maailmassa on muutamia kohinattomia paikkoja, jossa mieli tyhjenee. Tässä yksi niistä.

Muutoksen aikaansaaminen on kiinnostava teema sillä kynnyksellä, jolla nyt seison. Viesti on käynyt vuosien mittaan selväksi: näyttävät, laakista tapahtuvat elämänmuutokset tuottavat harvoin pysyviä tuloksia.

Yhden lukemani teesin mukaan avain uusien hyvien tottumusten omaksumiseen on toisto, toisto ja toisto. Usein myös julkinen lupaus. Näillä eväin olen koettanut lisätä niin hyötyliikuntaa kuin vedenjuontiakin, toistaiseksi tuloksetta. Otin avuksi jopa kännykkäsovelluksen. Mutta kun ei janota, niin ei janota. Ei siihen auttanut jonkun tuntemattoman jenkin peukutus mobiiliappsissa: "Well done, you!"

Tässä lieneekin se Kaizenin pihvi. Yritin siirtyä lasillisesta tuoremehua aamuisin suoraan litraan vettä joka päivä. Homma toimi jonkun aikaa kunnes pakkolitkiminen alkoi suoraan sanoen.. no, ottaa päähän. Kaizen-ajattelun mukaan olisi ollut tuloksellisempaa ottaa vaikka yksi hörppy vettä päivään ja lisäillä hiljakseen määriä kun saisi edes siitä pienestä lisästä onnistumisen tunteen. Tavoitteen sijaan tulisi keskittyä niihin pieniin askeliin.

KonMarin kuvio on lähes päinvastainen. Kaikki lähtee liikkeelle tavoitetilan visioinnista. Kondo vastustaa vähän sieltä, vähän täältä -henkistä läpikäyntiä, sillä metodin ydin on karsimisen kautta luotavan järjestyksen lopullisuudessa. Prosessi viedään läpi määrätyssä järjestyksessä, yhtä kategoriaa kerrallaan tarkastellen. Näin esimerkiksi vaatteiden todellinen määrä ei piiloudu monimutkaisiin säilytysjärjestelmiin - kokonaiskuvaa on vaikeampi hahmottaa laatikko kerrallaan.

Kondon mukaan urakka tarvitsee suorittaa vain kerran, jonka jälkeen kaikelle on paikka eikä kaaosta pääse enää syntymään. Projektille annettavaa aikaa ei ole sen tarkemmin määritelty, olennaisempaa on omaisuuden käsittely loogisina kokonaisuuksina.

Toimeliaan käsissä homma voi siis olla ohi jopa yhdessä viikonlopussa, mutta ehtiikö mieli mukaan moiseen?

Mielenkiintoisen näkökulman tähän antaa Uuden Muusan Eeva Kolun kirjoitus, jossa avataan Kaizenin soveltamista henkilökohtaiseen elämään psykologi Robert Maurerin kirjan* pohjalta. Kolu kirjoittaa kulttuurimme arvostavan suuria eleitä ja niin sanottuja innovaatioita, mikä johtaa usein nopean tyydytyksen hakemiseen. Pienin askelin eteneminen on kuitenkin hedelmällisempää, sillä muutokset rutiineissa voivat saada aivoissamme aikaan alkukantaisen "taistele tai pakene" -reaktion, jonka tarkoitus on suojella meitä uhkia vastaan. Myös silloin kun kyse on positiivisesta ja halutusta asiasta. Kaizen vaatii kärsivällisyyttä, mutta sen avulla pelkoreaktiota voi "huijata" rakentamalla uusia tapoja pikku hiljaa.

Muutosvastarinta voi kohdistua myös positiivisiin muutoksiin.

Eittämättä myös KonMari vastaa osaltaan tarpeeseen pistää asiat kerralla uuteen uskoon. Siinä missä Kaizen antaa aivoille aikaa päästä yli muutosvastarinnasta, Marien lähestymistapa on topakan tiikeriäidin: rivakka potku persuuksiin ja elämä järjestykseen. Homma on hoidettava itse, kukaan ei voi päättää puolestasi mikä sitä iloa tuottaa.

Toisaalta siinä piilee nähdäkseni myös metodin vetovoima. Se imaisee mukaan selkeine ohjeineen ja nopeine tuloksineen, mutta käynnistää samalla jotain muuta. KonMari ei ole kertarysäys, vaan prosessi, jota käydään useammalla tasolla samaan aikaan. Vaikka pintapuolisesti se näyttääkin tarjoavan ns. pikavoittoja, asettaa Kondo meidät vastatusten perustavanlaatuisten kysymysten kanssa. Tavoitteen visualisointi pakottaa tarkastelemaan nykyistä elämäämme ja pohtimaan, mikä aiheuttaa tyytymättömyyttä. Tavoitetila puolestaan heijastelee sitä, millaisen elämän mielestämme ansaitsemme.

Lopulta kukin voi viedä KonMarinsa läpi yhtä hyvin koko elämää syleillen tai pragmaattisesti pystyviikkaillen, prosessi on jokaisen oma. Jos hommaan ryhtyy hieman laveammalla pensselillä, eivät Marien kupit mene siitä nurin.

KonMarin "elämän mullistavasta taiasta" ja kokonaisvaltaisemmasta muutoksesta kiinnostuneille suosittelen kuitenkin Kaizen-ajatuksiin perehtymistä. Itse aion lukea Maurerin kirjan. Enää en ota paineita hitaasta etenemisestä, vaan annan itselleni aikaa sopeutua ja selkiyttää tavoitettani. Muutos ajattelussa ei tapahdu yhtä nopeasti kuin papereiden plärääminen, etenkään lapsiperheessä.

(Paperit olkoon seuraava kategoriani!)


*Robert Maurer: The Kaizen Way – One Small Step Can Change Your Life

Follow my blog with Bloglovin

Jotta homma ei jäisi pelkäksi funtsailuksi, jaan erään (laskujeni mukaan) kuusijalkaisen välittämän oivalluksen maritustaipaleen alkumetreiltä.

Kerroin jo käyneeni vaatevaraston läpi, kuten Kondo ohjeistaa projektin aloittamaan. Ensimmäinen erä jätti olon vähän epäileväiseksi - ei niinkään metodia, vaan itseäni kohtaan. Kun on koonnut kaappinsa lähinnä fiilispohjalta vailla selkeää tyyliä, voipi käydä niin, etteivät ne seulan läpäisseet ehdottomat helmet sovikaan noin vain yhteen. Ounastelin siis uusintakierrosta, kunhan tavoitetila hieman selkiytyy.

Round two koitti kuitenkin nopeammin kuin aavistanut, sillä eräänä tammikuisena iltana yhytin keittiön lattialta kutsumattoman vieraan. Turkiskuoriaisen.

Pieni iloinen poikamies patsasteli siinä muina miehinä päiväkahviseuraa etsimässä, aikomuksenaan luoda uusia kuoriaisyhdyskuntia asuntoomme. Aikomukseksi jäi.

Siispä sauna lämpiämään, vaatekaapit tyhjiksi ja siivoten. Saunotussavottaa kesti kaikkiaan viisi päivää ennen kuin edes osapuilleen kaikki tekstiilit oli käsitelty ja pakattu jätesäkkeihin turvaan tuholaisilta. Kuudennen päivän kohdalla kisakestävyys loppui ja pelko sähkölaskun loppusummasta laittoi stopin touhulle.

Takit, frakit ja pehmoeläimet löylyissä yhdessä. Harvinainen saunaseurue.

PS. Ollaan löydetty mielestämme oikein hyvä tapa käsitellä elämän pieniä vastoinkäymisiä...

Olen ihminen, jolla on valtavasti ideoita. Oikeasti. Sivutolkulla.

Kännykän muistio pursuilee innostuksen puuskassa tallentamiani sisustushaaveita, kirppismyyntiluetteloita, työmuistiinpanoja, kauppalistoja sekä kaikenlaisia hajatelmia. Bravuureitani, listojen todellisia kuninkaallisia, ovat diy-henkiset visiot, joilla voisi loihtia jatkoaikaa esimerkiksi syvästi inhoamalleni wc:lle muovimattoineen tai kulahtaneelle keittiölle ihan pikkurahalla!

Harrastan samaa myös selainikkunoiden kanssa. Kaikki kiinnostavat artikkelit, jotka pitäisi lukea, designlöydöt, kesken jääneet googlailut... ikkunoita auki yksi toisensa perään, jotta muistaisin ne kaikki varmasti. Oikea keskittymishäiriöisen portfolio.

Kaiken lomassa pitäisi vielä selviytyä ihan tavallisesta arjesta, viedä roskat ulos ja nukkua pari tuntia. Useimmiten en ehdi syödä aamiaista tai harjata edes hiuksia, puhumattakaan keittiön kaappien maalaamisesta.

Minulle on joskus ehdotettu to do -listojen tekemistä tuskailtuani sen hetkistä kaoottista työtilannetta. Kunpa vain tietäisitte, mietin silloin.

Tarpeeni jäsentää päänsisäistä elämää luetteloiden avulla ei ole mikään kukkivan luovuuden ylistys, vaan hälyttävä oire. Inspiroivista asioista on tullut minulle suorituksia, jotka pitäisi voida ruksia tehdyiksi. Ideoista tulee lopulta taakka, kun listoja kertyy ja takaraivossa pieni ääni sanoo, että en saa riittävästi aikaan - näistäkään mikään ei toteutunut.

Tässä muistilistojen ikeessä KonMari tavoitti minut. Jospa tämän prosessin myötä oppisin päästämään irti turhaan kuormittavista asioista ja poimimaan viriketulvasta ne tärkeimmät.

KonMariin sisältyy viehättävä ajatus turhan syyllisyyden hylkäämisestä. Kondo esimerkiksi opastaa kuinka luopua vikaostoksista - asioista, joiden hankkiminen on joskus tuntunut tärkeältä, mutta joista kannamme huonoa omaatuntoa, sillä ne eivät enää ilahduta. Kondo kehottaa hyväksymään, että kaikilla näillä asioilla on ollut merkitys siinä hetkessä kun ne ovat tulleet elämäämme ja sen vuoksi ne ovat jo täyttäneet tehtävänsä. Kauniisti kiittäen kiertoon ja eteenpäin.

Tätä voi soveltaa elämään ylipäätään. Mahdollisuuksista voi tulla taakka, jos ei tiedä mitä haluaa. Kaikkea ei kuitenkaan voi eikä tarvitse toteuttaa, eikä kaikkia polkuja ole tarkoitettu kuljettavaksi loppuun saakka. Virheet tuntuvat vähemmän pelottavilta kun antaa itselleen luvan vaihtaa suuntaa ihan hyvillä mielin.

Ensimmäiseksi karsin elämästäni konditionaalin. Se on ainakin yhtä tärkeää kuin vaatekaapin läpikäynti, sillä asiat joita pitäisi tehdä, vievät mentaalista kapasiteettia siinä missä menneiden vuosien hutiostokset ja paripuolet sukat kaappitilaa. On asioita, joita pitää tehdä ja sitten on niitä, joita saa tehdä, halutessaan.

Kävin läpi kännykän muistiot. Vanhat ideat, ostolistat ja to do:t kolisivat roskakoriin. 139 muistiinpanosta jäi jäljelle noin 50. Olo oli heti hieman kevyempi.

Olen pontevasti kieltäytynyt elämästä ruuhkavuosia. Kahdesta alle kouluikäisestä lapsesta, työstä, harrastuksista ja parista puolison kanssa vuoron perään loppuunsuoritetusta tutkinnosta huolimatta. Perimmäinen syy on se, että vihaan sanaa ruuhkavuodet. Se tuo mieleen kurahaalareita, inhottavia irtokiviä, vaatteita hujan hajan, sojottavan tukan, univelan ja kaikkea muuta epämiellyttävää. En voi kieltää etteivätkö edellä mainitut kuulu vahvasti elämään juuri nyt, mutta en silti aio typistää arkeani pelkäksi eloonjäämistaisteluksi alamittaisten aiheuttamaa kaaosta vastaan.

Kuitenkin ruuhkavuodet lienevät syy siihen, että koen tarvetta selvittää päätäni kirjoittamalla. Alkusysäyksen kaikelle antoi japanilaisen Marie Kondon kodin karsimista ja järjestelyä käsittelevä teos KonMari, jonka sain vihdoin käsiini keväällä 2016. Pantattuani kirjaa ensin 29 päivää koskemattomana yöpöydällä, tartuin siihen eräänä kauniina toukokuun päivänä Tokoinrannassa, tyttäreni nukkuessa päiväunia vaunuissa. Luin kaiken, minkä suinkin ehdin ennen kirjaston palautusajan vääjäämätöntä umpeutumista.

Ensi alkuun tunsin lievää huvittuneisuutta. Neuroottinen siivousfanaatikko tuo Marie, hihittelin nurmikolla auringon paistaessa selkään. Kuitenkin mitä pidemmälle luin, sen selvemmäksi kävi, että hänellä oli viesti, jota olisi syytä pohtia tarkemmin: jätä vain se, mikä tuottaa sinulle iloa.

Toden teolla asia aukeni liityttyäni Facebookissa Konmari Suomi -ryhmään. Pääsin syvemmälle termistöön ja keskusteluihin siitä, mistä KonMarissa on kyse. Kondon mukaan tavarat tarvitsee käydä läpi ja löytää paikka vain kerran, sen jälkeen kaikki sujuu omalla painollaan, sillä jäljelle jäävät vain ne asiat, joilla on merkitystä. Joko käytännöllistä tai henkilökohtaista.

Aloitin metodin mukaisesti vaatteista. Kasasin ne uskollisesti keoksi sängylle ja hypistelin jokaista käsissäni hetken ennen lajittelua niihin, jotka lähtevät ja niihin, jotka jäävät. Prosessin jälkeen olo oli epäuskoinen. Tässäkö tämä oli? Homma jäi pitkäksi aikaa niikseen. Jatkoin ryhmän seuraamista ja luin keskusteluja toisensa perään siitä, mikä kullekin pirskahtelee, kuinka vaatteet tulisi Kondon mukaan viikata ja onko metodin perimmäinen tarkoitus luopua vai säästää.

Pikku hiljaa minulle valkeni, ettei vitkasteluni johdu valinnan vaikeudesta tai ajanpuutteesta, vaan siitä, ettei minulle ole aavistustakaan mitä tavoittelen tällä kaikella. Kondo neuvoo heti alkumetreillä visualisoimaan, mitä haluaa prosessin aikana saavuttaa. Jollekin se naisellinen tyyli ja elämäntapa, toiselle kenties selkeä minimalistinen koti vailla häiriötekijöitä. Jälkimmäistä ei olisi tiedossa vähintään viiteentoista vuoteen, joten kysymys jäi ilmaan: mitä minä oikein haluan?

Minä halusin löytää itseni, ymmärsin. Tarhamatkojen ruuhkaratikoissa ja lähikaupan käytävillä vaelsi nainen, jonka tulevaisuus, ura, koti ja pää tuntuivat olevan yhtä sekavaa vyyhtiä. Päätin turvautua kirjoittamiseen. Kondon sanat mielessäni kännykän muistioon, tabletille, hiljalleen sinne sun tänne alkoi kertyä ajatuksia. Kaikesta paistoi yksi selvä missio: aion opetella keskittämään energiani siihen, mikä elämässä tuottaa iloa ja hyväksymään asiat, joita en voi muuttaa. Ajatus kypsyi blogi-ideaksi.

Tunnustan, että tämä tuntuu vielä vieraalta, sillä en ole blogien aktiivinen lukija ja itseni valokeilaan tuominen tuntuu kaiken kynnyksellä oudon pelottavalta. Aika tuntuu kuitenkin oikealta, ja mottoni tälle vuodelle on: voin olla mitä ikinä haluan.

Nyt siis pitäisi enää selvittää mitä se on. Tervetuloa mukaan.