Kaapit tyhjenevät hiljalleen. Pari viikkoa sitten moni ensimmäisestä ja toisestakin Konmari-kierroksesta selvinnyt vaate pestiin, silitettiin ja pakattiin siististi kiertoon. Vaikka päättäväisyyteni on kasvanut matkan varrella, huomaan että hintavammista hutiostoista luopuminen on edelleen hieman vaikeaa. Montaa vaatekappaletta en olisi todennäköisesti raaskinut laittaa pois, jos en olisi törmännyt netissä Rekkiin. Heidän valintakriteerinsä ovat tiukat, sillä vaatteet myydään eteenpäin verkkokaupassa, joten kävin kaappia läpi vähän tarkemmalla seulalla nähdäkseni saanko lähetykseen vaadittavan minimimäärän eli 10 vaatetta kasaan. No sainhan minä, aika helpostikin.
Pelkään vielä vähäsen, että parin kuukauden kuluttua tulee vastaan hetki, jolloin haluaisinkin kaivaa kaapista vaikka sen Marimekon värikkään tunikan, jota hillosin viimeiset pari vuotta lähinnä koristeena. Hyväksyn kuitenkin sen, että myös katumus on ihan ok. Parempi tehdä virheitä vaatekaapissa kuin vaikka lapsuusmuistojen kanssa. Niitä ei saa enää uusia.
 |
| Syksy on todella tullut. Lintsi on jälleen kiinni, kerkesimme vielä muutamiin laitteisiin Valokarnevaalien viimeisenä päivänä. |
Lähdin projektiin alun perin melko käytännöllisistä lähtökohdista, joten matkalle on mahtunut monta yllätystä. Konmari on esimerkiksi menneiden kuukausien aikana opettanut, kuinka vaikeaa valintojen tekeminen lopulta on. Sitä on harjoiteltava. Tavaran vähentäminen on myös osoittautunut sen verran hitaaksi kaiken muun elämän ohella, että toisinaan olen epäillyt, onko Konmarista pysyvän muutoksen fasilitaattoriksi.
En tavoittele enää iloa sen syvällisemmin, vaan projektin fokus on hiljalleen siirtynyt sopivan tasapainon löytämiseen. Karsintatyö ja aiheen aktiivinen käsittely ovat hieman varkain koulineet tekemään valintoja itseni hyväksi - olen alkanut kyseenalaistaa joitain aikaisemmin itsestään selvänä pitämiäni asioita rohkeammin. Olen muuttunut vaativammaksi oman onnellisuuteni suhteen, mutta samalla huomaan tarvitsevani vähemmän ollakseni tyytyväinen. Jokin on muuttunut, vaikka aina ei tunnu selvältä mikä.
Olen muuttunut vaativammaksi oman onnellisuuteni suhteen
Muutoksen teemaa pohtiessani minua on johdatellut kaksi tekstiä - toinen pysäyttävän kaunis blogikirjoitus, toinen kokonainen kirja.
Ensimmäisenä haluan nostaa esiin Satu Rämön ja Hanne Valtarin "Unelmahommissa" -teoksen, joka käsittelee itsensä näköisen työelämän luomista. Lähiömutsin seuraajana minulla oli jokin käsitys kirjan perusideasta, mutta opuksen lukeminen sai minut todella ymmärtämään, että haaveet ovat mahdottomia vain jos niitä katsoo tarkoituksella kaukaa. Mahdollisuudet alkavat hahmottua, kun tavoitteet pilkkoo osiksi ja miettii erilaisia lähestymistapoja niiden saavuttamiseen.
Kirja käsittelee konkreettisten esimerkkien ja haastatteluiden kautta sitä, kuinka kirjoittajat ovat muokanneet työtä vastaamaan omia arvojaan ja toiveitaan lopulta melko yksinkertaisilla keinoilla. Tietenkään menestystä ei saavuteta paiskimatta hommia sen eteen, vaan molemmat tekijät ovat aktiivisesti luoneet omanlaistaan työskentelyn kulttuuria ja tarttuneet mahdollisuuksiin, jotka vievät haluttuun suuntaan.
Suosikkikohtani koko kirjassa on vapaasti siteeraten tämä: "Sano kyllä niin kauan kunnes et enää kerta kaikkiaan kykene. Sitten ala sanoa ei." Muutosta on vaikea luoda omien ennakko-oletustensa sisältä, joten joskus kannattaa tarttua tilaisuuksiin vaikka pelottaisikin. Ja tunnistaa omat rajansa.
Suosikkikohtani koko kirjassa on vapaasti siteeraten tämä: "Sano kyllä niin kauan kunnes et enää kerta kaikkiaan kykene. Sitten ala sanoa ei." Muutosta on vaikea luoda omien ennakko-oletustensa sisältä, joten joskus kannattaa tarttua tilaisuuksiin vaikka pelottaisikin. Ja tunnistaa omat rajansa.
Suosittelen kirjaa lämpimästi, jos kaappien ohella haluaa jäsentää uusiksi myös muita elämän osa-alueita.
 |
| Molempien lasten syntymäpäiviä vietetään syksyllä, tällä kertaa he saivat yhteisen juhlan. Synttärikukat alkavat jo kuihtua, mutta jotenkin kimppua ei raaski heittää pois ennen kuin se alkaa toden teolla varistaa terälehtiä. |
Toinen mainitsemani teksti on joogaohjaaja ja doula Hanna-Mari "Hami" Niemisen kirjoitus "Rituaalien voimasta". Hami kuvaa siinä raskaus- ja synnytysmatkansa päätöstä, sitä millaisia ajatuksia ja kipuakin elämänvaiheesta toiseen siirtyminen voi aiheuttaa. Erityisesti nämä sanat porautuivat lukuhetkellä tajuntaani:
"Rituaalit auttavat päästämään irti sellaisesta mitä emme enää tarvitse ja samalla huomaamme oman kasvumme. Rituaalit voivat toimia maamerkkeinä, tienviittoina ja suunnannäyttäjinä muutoksessa. Silti niissä ei tarvitse olla mitään mystistä, sillä rituaalin voi luoda juuri omanlaisekseen, itselle istuvaksi."
Sanat puhuttelivat, sillä ne kuvasivat hyvin projektin aikana kokemaani. Lukiessani tekstiä tajusin, että sitähän Konmari minulle juuri on, rituaali.
Konmarissa on kyse pitkälti muutoksen tekemisestä tietoiseksi. Projektin punaisen langan muodostavat säilytettävät, iloa tuottavat asiat, mutta niiden vastapainona mukana kulkee myös vahvasti luopumisen teema - millaisia asioita emme halua enää kantaa mukana. Luopuminen voi alkaa rikkinäisistä posliiniesineistä ja kulahtaneista teepaidoista, päättyen ehkä kokonaisten elämänvaiheiden taakse jättämiseen.
Kun liikutaan kosmetiikkahyllyiltä metatasoille, valitseminen ja luopuminen käyvät väistämättä vaikeammiksi.
Kun liikutaan kosmetiikkahyllyiltä metatasoille, valitseminen ja luopuminen käyvät väistämättä vaikeammiksi. Kuinka päästää irti asioista, jotka ovat jo tehneet tehtävänsä? Kuinka päästää irti peloista tai sellaisista valinnoista, jotka ovat pitäneet kasassa tiukkoina aikoina? Kuinka päästää irti vääristä olettamuksista tai tuhoavista ajatusmalleista? Entä ihmissuhteista, jotka eivät tuo enää iloa?
Pelkkä halu muuttua ei usein riitä, mutta siinä piileekin Konmarin vahvuus: valmiuksiaan voi aktiivisesti harjoittaa, kuten taannoin havaitsin lasketteluhousujeni äärellä. Muutos on prosessi, joka tulee todeksi toiston myötä.
Kondon oma esimerkki on konkreettinen, mutta sisältää arvokkaan ajatuksen. Hän kehottaa päästämään esimerkiksi hutiostoksesta irti kauniisti kiittäen, hyväksyen että se on jo ostohetkellään tuonut iloa. Ei siis kannata kantaa syyllisyyttä, että lähettää jotain turhaksi kokemaansa eteenpäin matkallaan, sillä sen tarkoitus on jo täytetty. Tämän tajuaminen on vapauttanut ainakin minut tunnistamaan entistä enemmän niitä tarpeettomuuksia, oli kyse sitten housuista tai mielikuvista, jotka kaipaavat päivittämistä.
Ehkä silloin kun taakse jätettävät asiat ovat liian suuria laatikkoon laitettavaksi, tarvitsemme Hamin kuvaaman rituaalin - jonkin konkreettisen teon tai luopumisen, jotta näemme muutoksen selkeämmin.
 |
| Uusia alkuja keskellä hiljenevää lähiöpihaa. Kylmenneistä ilmoista huolimatta kaupunkiluonto jaksaa yllättää. |
Olen pohtinut paljon, mitä tapahtuu prosessin jälkeen - jääkö rehellisyys omia valintojaan kohtaan punaiseksi langaksi myös muussa elämässä?
En usko kirjaimellisesti "siivouksen elämänmullistavaan taikaan", mutta haluan uskoa sinnikkääseen työhön: aktiivinen keskittyminen valintojen tekoon auttaa prosessoimaan haluttuja muutoskohteita pienissä erin. Jos opin hylkäämään tarpeettomiksi käyneet vaatteet ja esineet, ehkä lopulta kykenen muuttamaan myös ajatteluani.
Juuri nyt en tiedä minne käynnissä oleva prosessi minut vie, mutta huomaan näkeväni ympärillä pitkästä aikaa hieman enemmän mahdollisuuksia.
Pesin kaksi isoa kasaa pieneksi jääneitä vauvanvaatteita, joukossa muutama esikoisen parempi vaate. Kaksi ainakin yhtä isoa kasaa odottaa vielä pesua. Illalla silitän vaatteet ja pakkaan ne kirppiskassiin odottamaan kuun lopussa käynnistyvää myyntijaksoa lastenvaatekirpputorilla.
Vaatteiden mukana myyntipöydälle päättyy kokonainen elämänvaihe. Kaksi hyvin erilaista vauva-aikaa, kahden ihan erilaisen muksun tie nykyisiksi rakkaiksi, melskaaviksi pikkuapinoiksi.
Syksy on mennyt jahkailuksi. Voisin syyttää syyskuiselta lomareissulta mukaan tarttunutta kestoflunssaa, mutta en viitsi, sillä tiedän kyllä miten taitavia mentaalisia piiloja ihmispolo voi itselleen luoda. Viikkotolkulla olen pyöritellyt mielessäni useita bloggaamisen arvoisia aiheita, jotka olisi kannattanut kehittelyn sijaan suoltaa mieluummin ruudulle.
Kaikkien näiden säkenöivien ja syvällisten kyhäelmieni sijaan aion nyt kertoa teille lasketteluhousuistani.
Jäin nimittäin itselleni kiinni kuvaannollisesti housut nilkoista - kaiken aikaa olen kuvitellut olevani suhteellisen hyvä luopumaan, mutta viime päivien Konmari-puuskassa olen yhyttänyt itseni "varmuuden vuoksi" -ajattelusta useamman kuin kerran. Housut avasivat silmäni sille, millaista energiaa voisin vapauttaa päästämällä irti muutamista jämähtäneistä ajatusmalleista.
Blogini on keskittynyt pitkälti Konmari-projektin aikana heränneisiin fiiliksiin ja ongelmallisiksi kokemiini aiheisiin. Tämän kokoluokan projektit ovat harvoin niin suoraviivaisia kuin toivoisi, mikä luontevasti näkyy tekstien sävyssä ja kysymyksenasetteluissa. Toisinaan on kuitenkin hyvä muistuttaa itseään siitä, mihin tarvittaessa pystyy, joten aion nyt jakaa kanssanne pari onnistumistarinaa ajalta ennen Konmaria.
Luvassa siis kolme ihan erilaista projektia, joista yksi pitää sisällään myös Konmariin hyvin kolahtavan oppitunnin luopumisesta.
 |
| GRADU |
1. Merkittävin loppuun saattamani hanke on todennäköisesti gradu ja sitä myötä viimeistelty tutkinto. Tästä on jo muutama vuosi aikaa, mutta ponnistus oli niin iso, että se ansaitsee maininnan.
Gradut ovat tunnettuja ikuisuusprojekteja, minkä vuoksi monia urakan laajuus pelottaa jo etukäteen. Varsinaisella matkalla voi eksyä monenlaisille harhapoluille, joten jämäkkä ohjaaja on enemmän kuin tarpeen. Omat lähtökohtani prosessiin olivat lähes surkuhupaisat - todettakoon heti, että täysipäiväinen työ, puoliso, taaperoikäinen lapsi ja keskeneräinen yliopistotutkinto eivät yhdisty kivuttomasti. Tiesin jo ennakkoon, ettei tästä tule helppoa.
Vapaus on harvoin maistunut yhtä typerryttävän makealta kuin tajutessani kaiken olevan vihdoin ohi.
Vuosi gradun parissa oli juuri niin raskas kuin osasin odottaa. Toinen toisensa perään gradulle uhrattuja aurinkoisia viikonloppuja kirjastossa, yksinäisiä iltoja toimistolla ja öitä kotikoneella. Väsymystä, epäuskoa ja monta itsensä voittamisen hetkeä. Viimeisen yön ennen gradun palautusta valvoin kahvin voimalla, lähteäkseni aamulla töihin taksilla, sekapäisenä väsymyksestä ja helpotuksesta.
Kaiken tämän jälkeen minun piti suorittaa vielä viimeinen rästiin jäänyt tentti. Vapaus on harvoin maistunut yhtä typerryttävän makealta kuin tuon tentin jälkeen, tajutessani kaiken olevan vihdoin ohi.
Vaikka minulla oli kasassa lähes kaikki epäonnistumisen ainekset, rämmin läpi tahdonvoimalla (ja loppumetreillä myös hyvän ohjaajan avustuksella) ja löysin itseni toiselta puolen - voittajana. En vieläkään tiedä varmasti, miten sain pidettyä itseni kasassa, mutta ilman tätä koitosta minulla ei olisi nyt ajan suomaa ylellisyyttä puuhailla esimerkiksi KonMarin kanssa. Se viimeistään opetti, että voin tehdä mitä vain, kun todella päätän.
Tosin puoliso nokitti ja teki oman tutkintonsa valmiiksi kuopuksen vauvavuoden aikana. Hatunnoston arvoista.
 |
| DIY |
2. Toinen tarinani projekti onkin sitten täysin erilainen - nimittäin paikallisesta kirppisryhmästä löytämäni vanhan pulpetin kunnostaminen. Gradutaisteluiden jälkeen tämä tuntuu ehkä vähän triviaalilta, mutta yleensä olen ollut kaikissa remppahommissa ns. työnjohtajatyyppiä eli pidän tätä yhtä kaikki henkilökohtaisena saavutuksena.
Laitos oli jo alkujaan aika huonossa kunnossa, täynnä Aku Ankka -tarroja, pakkausteippiviritelmiä ja sitä vähemmän romanttista ajan suomaa patinaa. Lisäksi koko vehje oli tarrojen alta pilkottavasta kiillosta päätellen upotettu lakkaan joskus muinaisina aikoina. Alun perin se oli määrä antaa kunnostettavaksi ihan puusepälle, sillä arvelin etteivät minun taitoni tai kärsivällisyyteni riittäisi kunnostukseen, mutta toisin kävi.
Pitkän harkinnan ja anteeksiantavaisen kalkkimaalin ansiosta sain purettua diy-puuskani pulpettiin lähes kolmen vuoden odotuksen jälkeen. Tässäkin projektissa oli takaiskunsa, muun muassa maalin menekki yllätti ja hidasti valmistumista, mutta vein homman päätökseen. Jouduin kyllä nielemään hieman omaa kunnianhimoani ja toteamaan, että diy-hommissa itse tekeminen on vähintään yhtä tärkeää kuin lopputulos. Nyt pieniä epätäydellisyyksiä ei onneksi edes huomaa.
 |
| TILAA UUDELLE |
3. Vielä viimeiseksi haluan mainita vanhan pianoni myynnin. Tämä saattaa kuulostaa hullulta, mutta soittimen saattaminen uuteen kotiin oli pitkä, yli vuoden mittainen projekti, jonka aikana ehdin muuttaa mieltäni moneen kertaan.
Laittaessani myynti-ilmoituksen vetämään, en ollut soittanut enää useaan vuoteen. Piano oli ollut välissä lainassa tutuilla, sillä meillä ei ollut enää kaksiossamme tilaa esikoisen syntymän tuodessa tarpeen priorisoida säilytyskalusteita. Tiuhat muutot ja jatkuvat siirrot rasittivat sekä kukkaroa että mieltä, ja pikku hiljaa ennen niin tärkeästä soittimesta oli tullut painolasti. Silti luopuminen oli vaikeaa, sillä piano oli minun arvokkain omaisuuteni ja pala lapsuuttani. Olin aina ajatellut omien lasteni soittavan sillä joskus.
Lopulta jouduin kuitenkin myöntämään itselleni, että pianon olemassaolo herätti lähinnä syyllisyyttä ja huolta. Syyllisyyttä siitä, etten enää soita, syyllisyyttä arvokkaan soittimen rapistumisesta käytön puutteessa, pienten rasvanäppien huolettomassa käsittelyssä.
Luopuminen oli haikeaa, mutta en ole katunut. Tiesin tehneeni oikean valinnan saadessani tuoreilta omistajilta kuvan vanhasta ystävästä kunnostettuna, uudessa kodissaan, uuden pienen ihmisen rakkaana instrumenttina.
Kotoisuudestaan huolimatta Konmari on kuin mikä tahansa projekti eli siihen kannattaa valmistautua hyvin, asettaa tavoitteet ja myös arvioida niitä säännöllisesti matkan varrella, seurata hankkeen edistymistä ja määritellä itselleen selkeä loppupiste, jolloin projektin voi katsoa päättyneen. Itsehän olen mennyt metsään jo useammassa kohden, joten avuliaisuuttani kokosin kantapäätuntumastani vinkkilistan sinulle, joka ehkä vasta harkitset kotisi konmaritusta. Älä siis toista minun virheitäni vaan opi kanssa-marittajalta!
Sen ilmeisimmän jätin listalta pois, mutta todettakoon nyt varoiksi, että jos aiot toteuttaa Konmari-projektin, kannattaa lukea se vaaleanpunainen kirja, ehkä valkoinenkin. Muutoin olet vain siivoamassa ja järjestelemässä.
Konmari-vinkit aloittelijalle:
1. Suunnittele. Vaikka tekisi mieli heittäytyä hommaan ja koluta heti sukkalaatikot läpi, uhraa edes yksi ajatus sille, mihin olet ryhtymässä. Voit karsia ja siivota mielin määrin ilman menetelmiäkin, mutta Konmarin ydinajatus on iloa tuottavien asioiden säilyttämisessä. Maalaile siis rauhassa visiosi valmiista kodista ja orientoidu käymään kamat kategorioittain läpi, se helpottaa projektin loppuunsaattamista. Muutoin saatat eksyä tavaravuorten keskelle, hyppien laatikoilta kaapeille ja takaisin vailla selkeää suuntaa.
2. Haukkaa riittävän pieni pala kerralla. Jos olet aikaansaavaa tyyppiä, voit hyvin kasata jokaisen omistamasi vaatekappaleen sängylle ja alkaa käydä niitä läpi. Jos olet kuin me muut, suosittelen aloittamaan vaikka alusvaatteista tai sukista, jottet joudu käpertymään illalla unille riepukasa kainalossa. Positiivinen vire hommaan säilyy parhaiten, kun saa jatkuvasti pieniä onnistumisen kokemuksia.
3. Hae Googlesta tai aihepiirin ryhmistä jokin valmis lista kategorioista. Listoja ei tarvitse noudattaa orjallisesti, mutta ne auttavat hahmottamaan urakan laajuuden ja seuraamaan edistymistä. Järjestystä voi ilman muuta muokata itselle sopivaksi - jos sinulle vaatteet ovat vahvasti tunteisiin menevä asia, ei kannata aloittaa niistä, vaan jostain proosallisemmasta kohteesta. Ajatuksena on edetä helpommasta vaikeampaan, jotta oma mieli kouliintuu valintojen tekemisessä matkan varrella.
4. Ota Konmari osaksi arkea. Oma spontaani mielitekoni oli siivota perhe jonnekin pois jaloista pyörimästä, jotta saan säätää ja siivota rauhassa, mutta se ei useinkaan ole mahdollista. Oikeastaan tuntuu siltä, että parempi vain jos perhe on todistamassa projektin etenemistä, sillä hekin voivat ottaa onkeensa ja alkaa harkita pientä Konmari-kierrosta omissa kaapeissaan. Konmarin perusohje on se, että vain omat tavarat karsitaan - yhteisistä asioista on neuvoteltava asianomaisten kanssa. Konmarin tavoitteena on pysyvän järjestyksen luominen, joten jos projekti ei onnistu normiarjessa, se ei kenties jää myöskään pysyväksi maanantain iskiessä hampaansa luotuun järjestykseen.
5. Älä vertaa itseäsi muihin. Vertaistuki tekee hyvää, mutta jokaisella on matkalle oma tavoitteensa ja tapansa lähestyä urakkaa. Jos naapuri marittaa mökkinsä yhdessä viikonlopussa, ei se tee sinun viisivuotissuunnitelmastasi parempaa tai huonompaa. Kondo pitää realistisena noin puolen vuoden mittaista prosessia, mutta kannattaa pitää mielessä, että Marie kirjoitti ensimmäisen opuksensa ennen lasten hankkimista. Konmarista ei tarvitse ottaa suorituspaineita, niitä riittää muualla elämässä - tämän on tarkoitus helpottaa arkea.
6. Hankkiudu poistoon tuomituista tavaroista eroon sitä mukaan kun niitä tulee. Kannattaa ehkä kerätä poistettavat tavarat yhteen ja kierrättää eteenpäin kategoria kerrallaan jo ihan käytännön syistä, mutta en suosittele hilloamaan kaikkea luopumisen arvoista nurkissa hamaan loppuun, koska siinä saattaa tulla ns. uupu ja tila loppua kesken. Mieti jo etukäteen millä mielellä olet liikkeellä - onko sinulle tärkeää kerätä kiertoon lähtevistä kamoista pennoset säästöön vai pidätkö tärkeämpänä sujuvaa liikettä ovesta ulos. Jos haluat ennen kaikkea päästä tavarasta eroon, ottajia löytyy kyllä esimerkiksi Facebookin roskalava-ryhmistä tai eri järjestöistä. Omia pähkäilyjäni tämän aiheen kanssa voit tsekata postauksesta "Pois kaapista, pois mielestä - mutta minne?"
Yleinen väärinkäsitys Konmari-opuksen lukeneiden kesken on se, että Kondo kehottaisi heittämään tavaraa roskikseen. Ilmeisesti Japanissa kierrätyssysteemit ovat hieman kehittyneempiä kuin meillä, joten taloissa on monenmoista tapaa kierrättää tavaraa eteenpäin. Kukaan ei siis käske dumppaamaan perintöhopeoita sekajätteeseen vaikka ne ottaisivat kupoliin - ehjälle, käyttökelpoiselle tavaralle löytyy kyllä varmasti arvoisensa koti. Erikseen ovat sitten rikkinäiset esineet ja kulahtaneet lumput, ne voit kierrättää asianmukaisesti roskisosastolle. Kondo muistuttaa myös, että poistot kannattaa pitää omana tietonaan eikä kyörätä perheen tai ystävien riesaksi. Voit lahjoittaa sinulle tarpeettomaksi käynyttä tavaraa eteenpäin tutuille jos tiedät jonkun varmasti sitä tarvitsevan ja ilahtuvan, mutta älä tuputa.
7. Iloitse näkyvistä tuloksista. Minua ainakin motivoi suunnattomasti kaappien tyhjeneminen, sisustuksen selkiytyminen ja monen tason painolastin pudottaminen harteilta. Oma suuntaukseni on kohti minimalistisempaa ja tyhjempää kotia, mutta jos olet runsaamman sisustuksen ystävä tai kerännyt tarkoituksella muhkean vaatekaapin, ota ilo irti siitä, että saat vihdoin rakastamasi asiat esille ja hyvään järjestykseen.
8. Päätä milloin projekti on ohi. Toiset tekevät uusintakierroksia tai palaavat kategorioissa taaksepäin, useimmat lienevät tyytyväisiä kun saavat edes yhden kierroksen kunnialla valmiiksi. Kun olet käynyt kämpän läpi esimerkiksi jotain valmista luetteloa hyödyntäen, päätä olevasi valmis, korkkaa skumppa tahi limppa ja taputa itseäsi selkään hyvästä työstä!
Meidän ikkunoista näkee läpi. Ikkuna on siis palannut perustehtävänsä äärelle, hienoa.
Useimmille kirkkaat ikkunat lienevät melko itsestäänselvä asia, sillä kunnollisissa kodeissa ne pestään lähes rituaalinomaisesti keväisin, ehkä jopa syksyisinkin. Minulle ne ovat jota kuinkin tarunhohtoinen ilmiö, sillä ikkunoiden pesu on raskasta ja ikävää, ja sitä myötä ensimmäinen askare, joka putoaa pois kun arki kuormittaa. Ja sehän kuormittaa.
Voisinpa sanoa lomailleeni kirjoitushommista siksi, että kauniita kesäpäiviä ei sovi hukata koneen ääressä. Valitettavasti tämä kesä on tarjonnut paljon hyvää aikaa ihan kaikelle ja sopivasti myös ei millekään.
En ole yksinkertaisesti jaksanut kaivaa konetta esiin, vaikka mielessä on pyörinyt jos jonkinlaisia aihioita. Nyt luvassa on kuitenkin varsinainen ajatusten hairball, sillä iso siivu lomasta kului toipilaana - marittamisen sijaan on tullut lähinnä fundeerattua.
En ole yksinkertaisesti jaksanut kaivaa konetta esiin, vaikka mielessä on pyörinyt jos jonkinlaisia aihioita. Nyt luvassa on kuitenkin varsinainen ajatusten hairball, sillä iso siivu lomasta kului toipilaana - marittamisen sijaan on tullut lähinnä fundeerattua.
 |
| Makes sense. |
Olen lukenut, että aivot eivät varsinaisesti erottele päässä vilistäviä ajatuksia sen mukaan, onko niiden sisältö tosi vai epätosi, vaan käsittelevät kaikkia pälkähdyksiä lähtökohtaisesti samanarvoisina. Tämän on esitetty merkitsevän käytännössä sitä, että negatiiviset, epärealistisetkin ajatukset esimerkiksi sinusta itsestäsi tulkitaan komentokeskuksessa tosiksi, kun niitä tarpeeksi pyörittelee. Vastaavasti myönteinen ajattelu vahvistaa myönteistä kuvaa asioista.
Yleensä suunnittelemani kotiprojektit ovat kuin kivirekiä, joita vedetään perässä pää hiessä sen jälkeen, kun enin innostus on lopahtanut ja kalenteri täyttynyt kaikesta muusta. En siis pistänyt ihan kaikkea likoon sen puolesta, että lastenhuoneen maalaus todella tapahtuisi viikonloppuna.
Kulunut viikko on mennyt pään sisäisiä myrskyjä selvitellessä. Leikkaus peruuntui jälleen viime metreillä, sillä sinnikäs flunssani ei suostunut parantumaan. Kaiken kukkuraksi eskari haali itselleen jostain angiinan, jonka tarttuminen olisi ollut penisilliiniallergiselle nenäpotilaalle aika huono rasti.
Tällä viikolla on otsikon mukaisesti luvassa jotain, joka ei todellakaan tuota iloa, vaan inhottaa ja pelottaa - nimittäin poskionteloleikkaus. Vuosien tulehduskierre ja ahtaat nenäkäytävät ovat kuitenkin ajaneet tilanteeseen, jossa ei auta kuin mennä kärvistelemään. Varsinaista hardcore-karsimista, nyt saavat vain kyytiä rustot.
Operaatio peruuntui jo kerran flunssan ja vatsatautiepidemian iskettyä perheeseen, joten olen elänyt jännityksessä oikeastaan koko kevään. Nyt homma olisi vihdoin edessä, ja niin paljon kuin sitä pelkäänkin, toivon ettei leikkaus enää siirry, jotta se olisi joskus ohi.
Mitään maagisia Konmari-ulottuvuuksia itse operaatiossa ei tietenkään piile, kunhan puran mieltäni. Päätin ensimmäisen yrityksen mentyä mönkään, että murehtimisen sijaan keskityn kerrassaan muihin asioihin, enkä enää mieti leikkausta ennen kuin sairaalan ovella. Sen verran olen kuitenkin huomannut, että siivousvimma on kasvanut viikonlopun aikana äärimmäisiin mittasuhteisiin eli vissiin vähän jännittää.
Jännitys on tietysti ihan inhimillistä. Luvassa ei ole mitään kissavideoita vaan mieltä ylentävä tunti rustojen rutinaa ja viilailua kuunnellen, jonka jälkeen palkintona mahdollisesti viheliäinen toipumisaika. Olen sitä paitsi harmillisesti jälleen tismalleen samassa tilanteessa kuin viimeksi eli flunssassa, vaikka sairaalan ohjeiden mukaan ei kahteen viikkoon ennen leikkausta saisi sairastaa yhtään. "Onneksi" operaatio on määrä tehdä paikallispuudutuksessa, joten homma viedään ilmeisesti loppuun kunhan kuume ei nouse. Saan kuitenkin jännätä perjantaiaamuun saakka, antaako anestesialääkäri leikkausluvan.
"Ei siis mitään organisoitua konmaritusta, vaan ennemminkin rehellistä itsensä kiireisenä pitämistä ja pääkopan tuulettamista."
Leikkausangsteissani pistin tosiaankin tuulemaan, flunssasta huolimatta. Viimeisten päivien aikana eskarin legot on organisoitu Ikeasta noudettuihin laatikoihin, oma vaatekaappi järjestetty uudestaan, on karsittu kylppärissä ja keittiössä ja käyty läpi sitkeästi keittiötason kulmalla pesineet paperit. Ajatukset selvästi harhailevat, sillä siivoilua on tullut tehtyä aivan sattumanvaraisesti siellä, minne katseen sattuu laskemaan. Ei siis mitään organisoitua konmaritusta, vaan ennemminkin rehellistä itsensä kiireisenä pitämistä ja pääkopan tuulettamista.
 |
| Keittiön säläkaappi ennen ja jälkeen siivouskohtauksen. |
 |
| Lastenhuoneen kesytetyt legot. |
Onneksi säkyilyllä oli ihan iloisia sivuvaikutuksia, eipähän tarvitse toipilaana ruveta hutkimaan. Tiedän kokemuksesta, että kotona toimettomana olo on aika vaikeaa, kun kaikkialla näkee siivottavaa ja laitettavaa. Nyt ne häiritsevimmät ongelmakohdat on hoidettu pois päiväjärjestyksestä.
Sitä paitsi kempparipuolella minua odotti positiivinen yllätys - en oikein keksinyt karsittavaa.
Olen vuosien mittaan käyttänyt valtavasti energiaa sietääkseni huushollimme kylppäriä ja vessaa, jotka sotivat kaikkea estetiikantajuani vastaan niin värien kuin materiaalienkin puolesta. Ehkä siksi niistä on riisuttu pois kaikki ylimääräinen. Kävi todellakin niin, että kun marssin kylppäriin valmiina karsimaan säälimättömästi, saaliiksi jäi vain yksi ylimääräinen täikampa ja hiuslakkapullo, jonka korkki ei toimi.
Missään ei piillyt parasta ennen päivänsä nähneitä meikkejä, hamstrattuja hammastahnatuubeja tai unohtunutta hutikosmetiikkaa. Kaikki mitä hyllyillä näin, on käytössä ja puoltaa paikkansa . Toki pari vähälle käytölle jäänyttä tuotetta odottaa, että ne kulutetaan loppuun, mutta en näe järkeväksi heittää käyttökelpoista tavaraa roskiin vain siivoamisen tähden.
Hiuslakkapullon korkinkin sain itse asiassa fiksattua, joten sekään ei mennyt lopulta roskiin. Piti tosiaan oikein pohtia, että enkö nyt vain keskity hommaan tarpeeksi ankarasti, vai voiko olla niin, ettei mitään hävitettävää ole.
 |
| En jaksanut lavastaa taaperon harsoja siistimpään kuosiin, vaipat ja vaihtotarvikkeet ovat käytännön syistä esillä. |
Pakko se oli uskoa, sillä tällä saralla on tapahtunut vuosien mittaan paljon. Siirryin esikoista odottaessani luonnonkosmetiikan käyttäjäksi, ja sille tielle käytyäni ei ole ollut paluuta takaisin. Luin tuohon aikaan paljon kosmetiikan kemikaaleista ja niiden haittavaikutuksista, mikä tietysti raskaushormoneissa ei ole välttämättä ihan viisasta, sillä jutut saattavat mennä myös ns. överiksi. En silti harmittele.
Ensin saivat jäädä markettishampoot ja hoitoaineet ja pikku hiljaa vaihdoin koko puhdistus- ja hoitoarsenaalini luonnonkosmetiikan tuotteisiin. Otin ohjenuorakseni Tanskan suositukset raskaanaolijoille, ja pyrin jättämään pois kaiken tarpeettoman ja vähän ylikin. Vähensin meikkaamista radikaalisti, lomautin kynsilakat, hiuslakat ynnä muut, ja valitsin pesuaineeni tarkkaan inci-listoja syynäten.
Puoliso varmaan nauroi aluksi partaansa kun pistin vimmaisena uusiksi purkkirivit ja luennoin kemikaalien haitoista. Eipä naura enää. Nykyisin hän pesee hiuksensa soodalla ja etikalla ja metsästää deodoranttinsa Ruohonjuuresta.
Hiustenpesussa puoliso sai oikeastaan olla pioneeri, sillä itse jätin nestemäiset shampoot ja hoitoaineet pois vasta muutama kuukausi sitten. Nykyisin pesen hiukset shampoopalalla ja huuhtelen lopuksi veden ja omenaviinietikan seoksella. Etikka onkin ollut ihan huippujuttu, mikään hoitoaine ei jätä hiuksia niin pehmeiksi!
Näiden vaiheiden vuoksi suihkunurkkauksen kori on käynyt pikku hiljaa tarpeettomaksi. Pitäisi hommata tilalle jokin pieni ja siisti taso taso, johon mahtuvat sekä lasten pesuaine että muki, johon annostelen viinietikan.
Näiden vaiheiden vuoksi suihkunurkkauksen kori on käynyt pikku hiljaa tarpeettomaksi. Pitäisi hommata tilalle jokin pieni ja siisti taso taso, johon mahtuvat sekä lasten pesuaine että muki, johon annostelen viinietikan.
"Uusien ihonhoitotuotteiden hankinnasta on tullut hyvin tietoinen prosessi, jossa suurin painoarvo on ainesosaluettelolla."
Minulle luonnonkosmetiikka on tarkoittanut paljon muutakin kuin puhdistustuotteiden valintaa ja uusia shoppailumahdollisuuksia. Se on arvovalinta - osoitan kulutuskäyttäytymiselläni, millaisia asioita pidän tärkeinä. Uusien ihonhoitotuotteiden hankinnasta on tullut hyvin tietoinen prosessi, jossa suurin painoarvo on ainesosaluettelolla. Olen käyttänyt tuntikausia aikaa googlaten latinankielisiä kasvitermistöä ja aineiden kemiallisia nimiä, aprikoiden ja punniten, mitkä tuotteet läpäisevät seulani. Nimittäin nyös luonnokosmetiikan saralla käytetään sellaisia ainesosia, joiden vaikutukset saattavat olla kyseenalaisia tai tutkimustietoa liian vähän, joten mikään sertifikaatti ei yksistään tuo autuutta.
Tämä on ollut valtavan mielenkiintoinen ja kasvattava retki, jatkuvasti saa oppia jotain uutta. Ennen ostin sitä, mikä oli ystävällistä kukkarolle tai mitä tutut suosittelivat, tietämättä kunnolla mitä oikeastaan lätkin itseeni. Nyt valitsen ja päätän, mitä pistän iholleni vai pistänkö ollenkaan. En voi minimoida kaikkia uhkia ja riskejä, joita haluaisin, mutta kosmetiikka - erilaiset puhdistusaineet, voiteet ja meikit - ovat yksi iso kategoria, jonka suhteen tehdyillä valinnoilla on merkitys niin omaan kuin ympäristön kemikaalikuormaan. Tämän tajuamisen myötä myös kodin pesuaineet ovat vaihtuneet ympäristöystävällisempiin ja luonnollisempiin vaihtoehtoihin. Pieni martta minussa rakastaa kaikkia sooda- ja etikkaniksejä ja hykertelee päästessään avaamaan tukkeutuneita viemäreitä majesteettisen kuohun säestämänä!
 |
| Konmari-ryhmän inspiroimana moni tuote on löytänyt esteettisemmän esillepanon kylppärin kaapeissa. |
Tiedostan, että siivoilu ja karsiminen on minulle joskus todellisuuspakoa ja purkautumisväylä hankalille tunteille, mutta pakko sanoa, että ennemmin siivous kuin jokin muu! Toisen silmään hommailuni saattaa tietysti vaikuttaa vähän maaniselta, mutta lapsiperheessä tämä on ihan hyödyllinen neuroosi. Vähemmällä ehkä pääsisi, jos vain sietäisi kaaosta, mutta tunnen tässä suhteessa omat rajani ja yritän elää sovussa näiden taipumusten kanssa.
Päätin uuden vuoden kynnyksellä yrittää keskittyä enemmän niihin positiivisiin puoliin elämässä, joten tässä vielä valoisa kontribuutioni leikkausasiaan: kerrankin saa hyvällä omalla tunnolla olla sairaslomalla ilman, että täytyy hoitaa lapset siinä sivussa. Ainakin täydet kolme päivää. Sen jälkeen arki valitettavasti palaa ja on otettava kiltisti pää toiseen ja kuopus toiseen kainaloon ja sinniteltävä saikku yhdessä loppuun. Ehkä otan ne kissavideot tilapäiseksi lastenhoitoavuksi.
Aikeissani on tehdä muutama postaus, jotka omistan yksinomaan asioille, jotka tuottavat minulle jollain lailla iloa. Sarjan ensimmäisen osan omistan viherkasveille, sillä ne ovat olleet kovasti pinnalla elämässäni tänä keväänä. Oikeastaan ensimmäistä kertaa olen ymmärtänyt sen riemun, minkä kasvien hoivaaminen voi tuoda ihan jokaiseen päivään.
Luvassa on siis kukkakuvia. Kestäkää!
Katseltuani yhden viikonlopun ajan ikkunasta taloyhtiön roskalavaa, minulle valkeni mikä erottaa Konmarin ponnekkaasta kevätsiivouksesta. Vaikka prosessiin kuuluu vääjäämättä omaisuuden karsimista, koko homman pointti on oppia matkan varrella mistä minä oikeastaan pidän - ja samalla päästää irti kaikesta muusta.
 |
| (Pyhä jysäys - unohdin ottaa kuvan meidän roskalavasta, joten joudun tarjoilemaan kuvapankkikuvan. Itku.) |
Kondo mainitsee vaaleanpunaisessa opuksessa, että projektin edetessä tulee jossain kohden vastaan piste, jossa asiat alkavat loksahdella paikalleen kuin itsestään. Olen kuitenkin huomannut, että innostus ja usko hommaan saattaa joutua koetukselle ennen tuon pisteen saavuttamista. Itse odotin tätä vaihetta innolla, joten myös tyhjäkäynti tuli vähän puskista.
Roskalavan fasilitoima käänteentekevä oivallukseni liittyykin piilottamiseen. Olen huomannut, että poissa silmistä, ei tosiaankaan tarkoita, että asiat olisivat myös poissa mielestä.
Hyvä esimerkki tästä ovat kellarit, ullakot ja ulkovarastot. Usein ne kodin ongelmatavarat jemmataan lukittujen ovien taakse ja kellarikomeroihin, lukemattomiin säilytysjärjestelmiin ja nerokkaisiin pakkaustaidonnäytteisiin. Vierailu taloyhtiön kellarissa vahvistaa käsitystä.
Kadehdin aina kellarissa käydessäni niitä perheitä, joiden verkkohäkissä on vain pari laatikkoa ja ehkä talvitakit roikkumassa pukupusseissa tangolla. Massiivisesta siivouksesta huolimatta meidän komerossamme on vielä kokonainen elämä, ehkä parikin. On lastenkirjoja, potkupyörä, makuupusseja, pulkat ja laatikoittain lapsuumuistoja, jotka odottavat läpikäymistään. Pölyyntyvä tarvekalusto ei jaa tuskaani vaan kuiskuttelee syyttävästi, että mitäpä siinä huokailet, hamsteri!
Kadehdin aina kellarissa käydessäni niitä perheitä, joiden verkkohäkissä on vain pari laatikkoa ja ehkä talvitakit roikkumassa pukupusseissa tangolla. Massiivisesta siivouksesta huolimatta meidän komerossamme on vielä kokonainen elämä, ehkä parikin. On lastenkirjoja, potkupyörä, makuupusseja, pulkat ja laatikoittain lapsuumuistoja, jotka odottavat läpikäymistään. Pölyyntyvä tarvekalusto ei jaa tuskaani vaan kuiskuttelee syyttävästi, että mitäpä siinä huokailet, hamsteri!
Miten roskalava liittyy tähän kaikkeen? Se paljastaa armotta millaisia asioita uskomme vielä käyttävämme ja mistä on kenties vaikea luopua. Kulahtaneita nojatuoleja, vanhoja lastenrattaita, käyttämättä jääneitä kuntoiluvälineitä, sohvapöytiä ja vaikka mitä. Kerran vuodessa lavalle nostellaan pälyillen kaikki ne murheenkryynit, joita häpeämme salaa ja avoimesti vieraiden tullessa. Lyhyt aikaikkuna antaa sopivasti painetta päätöksille ja vapauttaa syyllisyydestä - nyt vaan pois kaikki tarpeeton!
 |
| Puolison kellarissa hilloamat aakkoset, enää ei harmita että säästettiin. Taapero koodasi niillä mystisen viestin. |
Roskalavassa on siis jotain samaa kuin Konmarissa. Se pakottaa tarkastelemaan omaisuutta kriittisesti ja tekemään päätöksiä, sillä usein lava viivähtää pihalla vain viikonlopun tai korkeintaan muutaman päivän.
Konmarin neroutta taas on kamppeiden läpikäynti kokonaisuuksina. Kaivettuaan esiin kaikki 12 perintömaljakkoa tai 15 paria housuja, saattaa huomata käyttävänsä aktiivisesti vain tiettyjä suosikkeja, vaikka toisin luuli. Samasta syystä Kondo kehottaa säilyttämään kaikkia tietyn kategorian asioita yhdessä paikassa, jotta et unohda niin helposti mitä sinulla ja on ja tule hankkineeksi samoja asioita moneen kertaan.
Konmarin neroutta taas on kamppeiden läpikäynti kokonaisuuksina. Kaivettuaan esiin kaikki 12 perintömaljakkoa tai 15 paria housuja, saattaa huomata käyttävänsä aktiivisesti vain tiettyjä suosikkeja, vaikka toisin luuli. Samasta syystä Kondo kehottaa säilyttämään kaikkia tietyn kategorian asioita yhdessä paikassa, jotta et unohda niin helposti mitä sinulla ja on ja tule hankkineeksi samoja asioita moneen kertaan.
Projektissa on kuitenkin haasteensa, yllättävätkin. Kaivamme kuuliaisesti esiin joka sukan, posliinikipon, klemmarin ja kuusiokoloavaimen ja pohdimme mikä pääsee jatkoon. Projekti lähtee rullaamaan, ja kasseja kannetaan kiertoon selkä vääränä. Taputamme itseämme olalle ja jäämme odottamaan sitä suurta mullistusta - elämän muuttavaa taikaa, joka meille luvattiin jo kirjan kannessa.
Mutta entä jos mitään ei tapahdukaan? Ostoksilla käynti kiinnostelee kuten ennenkin, likaiset ikkunat ottavat kupoliin ja lapset sotkevat niin kuin ei koskaan.
Mutta entä jos mitään ei tapahdukaan? Ostoksilla käynti kiinnostelee kuten ennenkin, likaiset ikkunat ottavat kupoliin ja lapset sotkevat niin kuin ei koskaan.
Tässä kohtaa kannustan sinnikkäästi jatkamaan, sillä kaikki hyvä on vasta edessä! Toki tavaramäärän konkreettinen väheneminen on yksi tärkeä osa koko hommaa, mutta se taikaosuus vasta jännittävää onkin. Sain kokea sen itse.
Turhan tavaran taakan ja syyllisyyden tunteiden pudotessa harteilta, voimme keskittyä luomaan kodista paikkaa, jossa meidän on hyvä olla.
Kun jaksat karsia sinnikkäästi, alkaa yhdentekevien kalusteiden ja tilpehöörien alta kuoriutua kenties jotain omannäköistä. Turhan tavaran taakan ja syyllisyyden tunteiden pudotessa harteilta, voimme keskittyä luomaan kodista paikkaa, jossa meidän itsemme on hyvä olla. Mutta se ei tapahdu välttämättä ihan nopeasti - silloin kun aika menee järjestelyyn, siivoamiseen ja siirtelyyn, ei ehdi tehdä havaintoja siitä, mikä kotona oikeasti jäytää.
Vaikka alkuun se tuntui jotenkin hupaisalta, Kondo on tavoittanut mielestäni jotain tärkeää vaatiessaan kaivamaan kaiken esiin ja käymään asiat läpi yksi kerrallaan. Silloin joudut luopumaan piiloista, tietoisista ja tiedostamattomista. Asiat voivat olla silmiesi edessä, mutta silti näkymättömissä, sillä olet niin tottunut, ettet enää huomaa niitä.
Oma pattitilanteeni lähti laukeamaan, kun ajatukset saivat kypsyä rauhassa ja tajusin lähteä rohkeasti kyseenalaistamaan ratkaisuja. Nyt olen tosi tyytyväinen siihen miltä koti näyttää, vaikka kukaan muu ei ehkä näkisi muutosta. Joskus nimittäin ihan pienet jutut voivat nakertaa niin, ettei nää ympärillä olevaa kauneutta kaikilta virheiltä. Enää ei ota niin päähän, vaikka lasten leluja on siellä täällä. Sellainen nyt vain kuuluu asiaan, ja lopulta leluillekin sokeutuu sopivasti.
Mitä oikeastaan tapahtui?
Omalla kohdallani loksahdus oli hyvin pienistä muutoksista kiinni. Siihen vaadittiin ruuvimeisseli ja vähän kokeilumieltä. Ajatuksena oli vain testata, että mitäpä jos olohuoneen kuormalavapöytä siirrettäisiinkin parvekkeelle, mutta se käynnisti tapahtumaketjun, jonka lopputulos palkitsi. Pöytä sai tosiaan mennä jo ihan sisäilmasyistä, mutta sen ansiosta sohvapöydäksi korotettiin vanha Aalto-rahi, joka ei ollut oikein löytänyt paikkaansa kämpässä. Sen myötä koko olkkari sai arvokkaamman ilmeen ja koko fiilis muuttui rauhallisemmaksi. Täydensin kokonaisuutta hyvällä omalla tunnolla parilla uudella sohvatyynynpäällisellä.
Tästä oivalluksesta innostuneena jatkoin ruuvimeisselin kanssa ja päätin irroittaa keittiön välitilasta tangon, jossa tavallisesti roikkui keittiön tarpeistoa. Sakset, pannulaput, tiskiharja ja pesuaine saivat siirtyä suljettujen ovien taakse. Ei meidän keittiö toki edelleenkään ole mikään design-unelma, vaan ihan tavallinen 2000-luvun alun geneerisen harmaa liukuhihnakeittiö, mutta minulle muutos oli suuri. Keittiö sai kaivattua levollisuutta vastapainoksi kaikelle sählingille, mikä siellä on yleensä käynnissä.
 |
| Fiilistelyä ilta-auringossa, ja NE tyynyt! |
Voimaannuttavinta oli huomata, että voin muuttaa myös sellaisia asioita, joita olen pitänyt itsestäänselvinä. Esimerkiksi kuormalavapöytä oli puolison projekti, mutta jotenkin se ei koskaan oikein tuntunut istuvan muuhun ilmeeseen. Pöytä sai kuitenkin olla, koska se oli toiselle tärkeä. Kunnes tajusin kysyä, mitä mieltä herra itse oli.
Tajusin, että näennäisesti selviltä vaikuttavat ratkaisut eivät ole sellaisia. Kotini oli nimittäin täynnä juttuja, joista en ollut itse päättänyt, mutta kenties pitäisi. Esimerkiksi keittiön tanko ei koskaan erityisesti hivellyt silmää, mutta vaikutti sen verran käytännölliseltä, ettemme tunteneet tarvetta ottaa sitä poiskaan.
Jos kerrostuma toisensa perään on kotoisin edellisiltä asujilta, on turhaa ihmetellä, miksi koti ei tunnu täysin omalta.
 |
| Vähän olkkarinkulmaa. Siellä määkii lammas ja kamaa on, mutta askeleen lähempänä lopputulosta jo. |
Vinkaan, että jos jokin mättää, älä anna näennäisen käytännöllisyyden tai muiden sanella ratkaisuja, vaan kyseenalaista. Kyseenalaista kaikki! En ole kaivannut keittiön tavaroiden vanhaa sijoittelua päivääkään sen jälkeen kun tanko nakattiin roskalavalle.
Piiloja on siis monella tasolla, hyviä ja huonoja. Huonoja piiloja ovat ne, jotka ylläpitävät epätyytyväisyyttä, hyviä ne jotka auttavat sietämään välttämätöntä. Kannattaa muistaa, että vaikka tavarat unohtuvat kaappien perukoille ja kellareihin, lastia kantaa helposti mukanaan. Karsiminen voi vapauttaa näkemään totunnaiset asiat uudessa valossa ja luopumaan myös sellaisista jutuista, joita aiemmin piti ehdottoman välttämättöminä.
Miten meidän kävi roskalavan kanssa? Arvaat varmaan, etten tyytynyt katselemaan sitä ikkunasta.
Lavalle lähti kolme pahasti kärsinyttä ovea, yksi hajonnut pimennysverho sekä se keittiön tanko. Roskalavalta tarttui mukaan tasapainotyyny (puolison työpaikalle) ja lasten potkulauta, josta eskari oli ikionnellinen. Lisäksi tiukan linjan kierrättäjinä pelastimme yhden SER-jätteeseen kuuluvan vedenkeittimen lajitellaksemme sen asianmukaisesti. Kaatiksellehan niillä ei ole asiaa. En nyt ollut ajatellut pelastaa lavalta mitään, sillä kamaa meillä on yli oman tarpeen, mutta toisaalta miksi heittää pois ehjiä, toimivia juttuja?
Kotona on edelleen ratkaisuja, joita en ihan allekirjoita, mutta kaikkeen ei riitä ruuvari ja pari vapaata tuntia. Täytyy siis jatkaa karsimista ja odottaa kärsivällisesti, että aika ja finanssit sallivat käydä niiden isompien kokonaisuuksien kimppuun. Ainakin tiedän nyt vähän paremmin, mitä oikeastaan tavoittelen.
Miten meidän kävi roskalavan kanssa? Arvaat varmaan, etten tyytynyt katselemaan sitä ikkunasta.
Lavalle lähti kolme pahasti kärsinyttä ovea, yksi hajonnut pimennysverho sekä se keittiön tanko. Roskalavalta tarttui mukaan tasapainotyyny (puolison työpaikalle) ja lasten potkulauta, josta eskari oli ikionnellinen. Lisäksi tiukan linjan kierrättäjinä pelastimme yhden SER-jätteeseen kuuluvan vedenkeittimen lajitellaksemme sen asianmukaisesti. Kaatiksellehan niillä ei ole asiaa. En nyt ollut ajatellut pelastaa lavalta mitään, sillä kamaa meillä on yli oman tarpeen, mutta toisaalta miksi heittää pois ehjiä, toimivia juttuja?
 |
| Toisen roska on toisen aarre, mietti eskari iltapotkutteluissaan. |
Kotona on edelleen ratkaisuja, joita en ihan allekirjoita, mutta kaikkeen ei riitä ruuvari ja pari vapaata tuntia. Täytyy siis jatkaa karsimista ja odottaa kärsivällisesti, että aika ja finanssit sallivat käydä niiden isompien kokonaisuuksien kimppuun. Ainakin tiedän nyt vähän paremmin, mitä oikeastaan tavoittelen.
Tämä lienee kultainen kysymys, jota moni karsimisen polulle lähtenyt miettii. Kun on saanut säkit kerran saatettua ulos ovesta, ei uutta rompetta halua enää tilalle. Tai niinhän sitä luulisi.
Vaikka Konmari on osoittanut voimansa useampaan otteeseen, en pidä realistisena ajatuksena sitä, että uusi lakkaisi noin vain viehättämästä. Minä ainakin pidän kaikenlaisesta kauniista, eikä vanhasta luopuminen ole muuttanut tätä. Sen sijaan tunnen kyllä omantunnon pistoksia ostoksilla, mikä ei mielestäni ole yksinomaan hyvä asia. Konmarin perimmäinen tarkoitus ei ole kaikesta luopuminen, joten miksi potea syyllisyyttä?
Kirppisostokset ovat tähän asti tarjonneet oivan porsaanreiän. Huomaan, että niiden suhteen seula on usein paljon löysempi, minkä vuoksi iso osa pois maritetuista vaatteista on peräisin lähiseudun kierrätysryhmistä. Onneksi olen myös suhteellisen innokas myyjä, joten ainakin liikettä tapahtuu sillä rintamalla molempiin suuntiin. Minulla on tästä ihan dataakin, sillä aloin reilu vuosi sitten pitää kirjaa myynneistä nähdäkseni, kuinka paljon tavaraa liikkuu ovesta ulos.
Merkkaan kännykän muistioon (ylläri!) ylös myyntiartikkelin ja siitä saamani hinnan, mukaan lukien kirppisryhmien kautta lahjoittamani tavarat. Ainoastaan Kierrätyskeskukseen tai vastaanottokeskuksiin meneviä kamppeita en ole lähtenyt yksilöimään sen tarkemmin. Vuoden 2016 aikana 61 vaatekappaletta, astiaa, soitinta ja tarve-esinettä löysi uuden omistajan lähinurkilta. Tälläkin hetkellä ilmoituksia on vetämässä parisenkymmentä.
En tiedä onko lukema paljon vai vähän, mutta karsimisprojektin kannalta lieneekin olennaisempaa se, tuleeko tavaraa enemmän sisään kuin lähtee ulos. En ole uskaltanut pitää kirjaa ostoksista, sillä niiden suhteen on vaikeampi vetää rajaa mikä kaikki lasketaan. Oikeasti voisi olla kiinnostavaa seurata kuinka paljon vuoden mittaan tulee hankittua vaatteita, sisustustarvikkeita, kotitalousjuttuja ynnä muita. Kaappien täyttymistahdista päätellen virta on vielä aika vuolas kotiin päin.
 |
| Taaperon kirppismekko on kotimaisen Mainion, ja laatu vaikuttaa toistaiseksi ihan nimen veroiselta. Varmasti kestää vielä pari rundia meidän jälkeenkin. Huomatkaa autojen säntillinen järjestys, ei päde muuhun taaperon maailmassa. |
Pikkurahalla-blogissa oli mielenkiintoinen juttu garderobin kokoamisesta ja vaatteiden kulutuksesta. Suomalaiset käyttävät keskimäärin 1100-1200 euroa vuodessa vaatteisiin ja kenkiin. Luku tuntuu ensi alkuun isolta, mutta hankintojen kertyessä hiljalleen vuoden mittaan, ei kuukaudessa tarvitse käyttää kuin noin sata euroa. Esimerkiksi talvitakin päivitys nostaa summan helposti yli keskiarvon.
Kävin tietysti Pivo-sovelluksessa laskeskelemassa omaa kulutustahtiani ja alkuvuoden osalta näyttää siltä, että keskikulutukseni jää himpun verran keskivertoa pienemmäksi. Tänä vuonna olen kuluttanut vaatteisiin reilut 300 euroa, mukaan lukien lastenvaatehankinnat, mikä tuntuu kohtuulliselta. En voi väittää, että kaikki lapsille hommatut releet olisivat olleet ehdottoman tarpeellisia, puhumattakaan omistani, mutta olen tyytyväinen ostosten laatuun sekä siihen, mistä olen ne hankkinut. Kotimaisuus on minulle yhä tärkeämpi arvo, joten ainakin heräteostokseni kannattelevat suomalaista vaateteollisuutta.
Mainitsemassani blogipostauksessa käsiteltiin myös vaatteiden elinkaarta - yleisin syy vaatteesta luopumiseen on sen rikkoutuminen. Lähtökohtaisesti pidän hyvänä asiana vaatteen kuluttamista loppuun, mutta valitettavasti aina sen eteen ei tarvitse nähdä erityisesti vaivaa. Ostimme syksyllä eskarille puuvillasukkahousut miekkosen hartaasta toiveesta. Paketissa oli kahdet byysat, joista kummatkin olivat rikki ensimmäisen käytön jälkeen. Sinnikkäästi korjasin reiät, mutta kas - seuraavalla käytöllä ne olivat jälleen auki tai jonnekin oli tullut uusi.
"Omalla sumealla logiikallani on siis hyvä asia, jos vaatteet pysyvät hyvänä niinkin pitkään, että ne kerkeää myydä eteenpäin, jopa pariin kertaan."
Omat vaatteeni kestävät yleensä aavistuksen paremmin, sillä en yhtä aktiivisesti konttaile lattioilla, kiipeile ja remua. Sen sijaan vaatteeni kutistuvat hiljalleen pesuohjeen mukaisista pesuista huolimatta, saumat kääntyvät vinoon ja materiaalit nyppyyntyvät. Suomen ympäristötutkimuskeskuksen ja Kuluttajatutkimuksen mukaan epäsopiva koko, kuluneisuus ja pesussa pilalle meneminen olivatkin sitten niitä seuraavaksi yleisimpiä syitä vaatteen käyttämättä jäämiselle. Kyllästyminen tuli vasta kuudentena listalla.
Omalla sumealla logiikallani on siis hyvä asia, jos vaatteet pysyvät hyvänä niinkin pitkään, että ne kerkeää myydä eteenpäin, jopa pariin kertaan. Jos kulutusta haluaa hillitä, kirppisostokset eivät ole huonoin idea, sillä ne ovat läpäisseet jo useamman seulan eli selvinneet rikkoutumatta, säällisessä kunnossa seuraavalle käyttäjälle.
Alkuperäiseen kysymykseen palatakseni, karsiminen ei itsessään takaa, että ostohalut vähenevät, mutta ainakin se tekee näkyvämmäksi ongelman juuren eli sen, miksi koti tai puvusto ei inspiroi. Omalla kohdallani heräteostokset ovat vähentyneet ja nykyisin vaadin parempaa laatua hankinnoiltani. Tiedän jo aika hyvin vaikka vaatekappaletta hiplatessa, miten materiaali käyttäytyy pesuissa tai imee itseensä hikeä. Huteja tulee vähemmän.
Liikkukoon tavara siis minun puolestani, kunhan se tuottaa aidosti iloa ja kestää myös seuraavaan käyttöön.
Tein mielenkiinnosta pienen tilastokatsauksen vaatekaappiini. Jos alusvaatteita, sukkia, ulkovaatteita ja pyykkikorin sisältöä ei lasketa, vaatteillani on peräti 15 tunnistettua kansallisuutta. Valtaväestöä kaapissani edustaa Kiina kaikkiaan 15 vaatekappaleella tarkasteluun mukaan osuneiden pukimien kokonaismäärän ollessa 75.
Vaikka listalleni nousi yllättävän monta Euroopan valtiota, nopean laskutoimituksen perusteella vaatteistani ainakin 60 % on valmistettu jossain päin kaukoitää. Jopa 20 vaatekappaleesta ei löytynyt tietoa valmistusmaasta tai pesulappu oli kulunut tai leikattu pois. Näistäkin vaatteista arviolta puolet on ostettu Kaakkois-Aasiasta, joten alkuperää tuskin tarvitsee jäljittää kauas.
Tulokset eivät yllättäneet, mutta pistivät miettimään.
Pelkään pahoin, että iso osa ryijyistä saattaa tulla ihan vastaavanlaisista paikoista kuin Bangladeshissa 24. huhtikuuta 2013 romahtanut Rana Plazan vaatetehdas. 1138 ihmisen hengen vaatinut onnettomuus synnytti kansainvälisen Fashion Revolution -liikkeen, jolla vaaditaan vaateteollisuudelta vastuullisuutta ja läpinäkyvyyttä.
Eettiset lähtökohdat ovat kuluttajalle vaikea rasti, sillä vaikka suosimani merkki tekisi sopimuksia vain kunniallisten vaatetehtaiden kanssa, saattavat tehtaat käyttää alihankkijoina kyseenalaisia puljuja. En ole vielä erityisen syvällä aiheessa, ja tietoni ovat tältä osin hataria, mutta käsittääkseni on tärkeää, että vaatemerkit lisäävät sopimuksiinsa alihankintakiellon ja käyvät myös itse paikan päällä toisinaan toteamassa olosuhteet, joissa tuotteita tehdään. Myös kuluttajien pitäisi aktiivisesti vaatia muitakin tietoja kuin pesuohjeen Made in -leima.
Who made my clothes?
Vaatevallankumouksen parhaillaan käynnissä olevalla kampanjaviikolla kysytään vaatemerkeiltä kuka valmisti vaatteeni? Kamppis tuo valoon muotiteollisuuden nurjia puolia ihan kirjaimellisestikin, mutta tarkoitus on ennen kaikkea rohkaista vaateteollisuutta avaamaan tuotantoketjuaan ja luoda positiivista muutosta yhdessä.
Vaikka listalleni nousi yllättävän monta Euroopan valtiota, nopean laskutoimituksen perusteella vaatteistani ainakin 60 % on valmistettu jossain päin kaukoitää. Jopa 20 vaatekappaleesta ei löytynyt tietoa valmistusmaasta tai pesulappu oli kulunut tai leikattu pois. Näistäkin vaatteista arviolta puolet on ostettu Kaakkois-Aasiasta, joten alkuperää tuskin tarvitsee jäljittää kauas.
Tulokset eivät yllättäneet, mutta pistivät miettimään.
Pelkään pahoin, että iso osa ryijyistä saattaa tulla ihan vastaavanlaisista paikoista kuin Bangladeshissa 24. huhtikuuta 2013 romahtanut Rana Plazan vaatetehdas. 1138 ihmisen hengen vaatinut onnettomuus synnytti kansainvälisen Fashion Revolution -liikkeen, jolla vaaditaan vaateteollisuudelta vastuullisuutta ja läpinäkyvyyttä.
Eettiset lähtökohdat ovat kuluttajalle vaikea rasti, sillä vaikka suosimani merkki tekisi sopimuksia vain kunniallisten vaatetehtaiden kanssa, saattavat tehtaat käyttää alihankkijoina kyseenalaisia puljuja. En ole vielä erityisen syvällä aiheessa, ja tietoni ovat tältä osin hataria, mutta käsittääkseni on tärkeää, että vaatemerkit lisäävät sopimuksiinsa alihankintakiellon ja käyvät myös itse paikan päällä toisinaan toteamassa olosuhteet, joissa tuotteita tehdään. Myös kuluttajien pitäisi aktiivisesti vaatia muitakin tietoja kuin pesuohjeen Made in -leima.
Who made my clothes?
Vaatevallankumouksen parhaillaan käynnissä olevalla kampanjaviikolla kysytään vaatemerkeiltä kuka valmisti vaatteeni? Kamppis tuo valoon muotiteollisuuden nurjia puolia ihan kirjaimellisestikin, mutta tarkoitus on ennen kaikkea rohkaista vaateteollisuutta avaamaan tuotantoketjuaan ja luoda positiivista muutosta yhdessä.
Sosiaalisen median käyttäjiä haastetaan osallistumaan pukemalla jokin vaate päällensä nurin päin, kysymään "Who made my clothes" ja tagaamaan mukaan kyseisen vaatemerkin. Toisaalta esimerkiksi ompelijoiden tai muiden valmistavan teollisuuden leivissä työskentelevien toivotaan tulevan niin ikään esiin omalla "I made your clothes" -statementillaan.
Jaoin instan puolella oman kontribuutioni ja osoitin kysymyksen kuvan farkkuliivin valmistaneelle Vero Modalle. Vaatekappaleen kotipaikaksi on merkitty Turkki, mutta saapa nähdä reagoiko yhtiön Suomen edustus tägäykseen millään lailla. Haluaisin kovasti nähdä kampanjan käytännön vaikutuksen kansainvälisillä markkinoilla operoiviin yrityksiin, sillä ymmärrettävästi pienten kotimaisten yrittäjien tuotantoketjut ovat usein lyhyempiä ja siten helpommin avattavissa maailmalle.
Huomasin muuten, että pesulappujen syynäily oli aika monenlaisten tunteiden tuokio. Pieni syyllisyys nosti nopeasti päätään, sillä suurin osa garderobistani on kotoisin halpatuotannon maista, läheltä ja kaukaa. Toisaalta sapetti avata huolellisesti pystyviikatut vaatepaketit hyllyiltä ja metsästellä lappusia sisäsaumoista. Illan viimeisillä hetkillä en jaksanut keskittyä viikkailuun, joten kaapit eivät ole tällä hetkellä niin kaunista katseltavaa..
No, ehkäpä tämä kuitenkin laskee hieman ostohaluja. Taiteilen vielä monenlaisten tahtojen ja tarpeiden maailmassa, joten parempi pistää kukkaronyörit hetkeksi kiinni ja perehtyä eettisiin puoliin hieman tarkemmin, tuumii hän.
Loppukevennykseksi vielä nopea update Konmari-projektin tämänhetkisestä tilasta - keväinen pesänrakennusvietti on nimittäin tuonut kaivattua myötätuulta karsimispuuhille ja homma on nytkähtänyt vihdoin eteenpäin! Kävin läpi kirjahyllyn kirjat ja plokkasin joukosta muutaman, joka joutaa vihreämmille niityille. Kirjat olivat lopulta aika helppo rasti, sillä tein hyllyssä harvennusta isommalla kädellä jo viime keväänä, ennen kuin olin Konmarista kuullutkaan. Tällä kierroksella mukaan lähti myös noin 90 % keittiön puolella lymyilleistä keittokirjoistamme, sillä reseptiikka tulee nykyisin haettua voittopuolisesti netistä. Sisustuslehdistä en vielä malttanut luopua, mutta raivasin niille oman tilan työpöydästä, joten ainakaan ne eivät kuki enää siellä täällä.
Muutosten tuuloset ovat kutitelleet myös ipanoiden niskavilloja, sillä kuopus pinnasänkyineen siirrettiin tuottamaan iloa isoveljelleen eli lapsilla on yhteinen huone. Ensimmäistä kertaa sitten nuorimmaisen syntymän me aikuiset saimme makuuhuoneen ihan vain itsellemme. Enää ei tarvitse liukua selkä seinää vasten päästäkseen omalle puolelleen sänkyä saati suorittaa akrobatianäytöksiä imuroidakseen sängynalusen. Voi sitä tilaa ja selkeyttä! Jossain aineettomuuksien eetterissä minimalismin jumalat kilistelevät tyhjiä lasejaan.
Ps. isoveljen ilahduttaminen ei muuten ollut vain hirtehistä huumoria, vaan eskari ilostui ihan aidosti saadessaan uniseuraa - hänelle on (oikeutetusti!) ollut hieman kova pala se, että muu perhe nukkuu yhdessä hänen joutuessaan koisimaan yksin.
Jaoin instan puolella oman kontribuutioni ja osoitin kysymyksen kuvan farkkuliivin valmistaneelle Vero Modalle. Vaatekappaleen kotipaikaksi on merkitty Turkki, mutta saapa nähdä reagoiko yhtiön Suomen edustus tägäykseen millään lailla. Haluaisin kovasti nähdä kampanjan käytännön vaikutuksen kansainvälisillä markkinoilla operoiviin yrityksiin, sillä ymmärrettävästi pienten kotimaisten yrittäjien tuotantoketjut ovat usein lyhyempiä ja siten helpommin avattavissa maailmalle.
 |
| Farkkutyttö kysyy: Who made my clothes? |
No, ehkäpä tämä kuitenkin laskee hieman ostohaluja. Taiteilen vielä monenlaisten tahtojen ja tarpeiden maailmassa, joten parempi pistää kukkaronyörit hetkeksi kiinni ja perehtyä eettisiin puoliin hieman tarkemmin, tuumii hän.
Loppukevennykseksi vielä nopea update Konmari-projektin tämänhetkisestä tilasta - keväinen pesänrakennusvietti on nimittäin tuonut kaivattua myötätuulta karsimispuuhille ja homma on nytkähtänyt vihdoin eteenpäin! Kävin läpi kirjahyllyn kirjat ja plokkasin joukosta muutaman, joka joutaa vihreämmille niityille. Kirjat olivat lopulta aika helppo rasti, sillä tein hyllyssä harvennusta isommalla kädellä jo viime keväänä, ennen kuin olin Konmarista kuullutkaan. Tällä kierroksella mukaan lähti myös noin 90 % keittiön puolella lymyilleistä keittokirjoistamme, sillä reseptiikka tulee nykyisin haettua voittopuolisesti netistä. Sisustuslehdistä en vielä malttanut luopua, mutta raivasin niille oman tilan työpöydästä, joten ainakaan ne eivät kuki enää siellä täällä.
 |
| Kaikki tämä on odottanut uloskantoa alkuvuodesta lähtien, tuskin tulee ikävä. |
Muutosten tuuloset ovat kutitelleet myös ipanoiden niskavilloja, sillä kuopus pinnasänkyineen siirrettiin tuottamaan iloa isoveljelleen eli lapsilla on yhteinen huone. Ensimmäistä kertaa sitten nuorimmaisen syntymän me aikuiset saimme makuuhuoneen ihan vain itsellemme. Enää ei tarvitse liukua selkä seinää vasten päästäkseen omalle puolelleen sänkyä saati suorittaa akrobatianäytöksiä imuroidakseen sängynalusen. Voi sitä tilaa ja selkeyttä! Jossain aineettomuuksien eetterissä minimalismin jumalat kilistelevät tyhjiä lasejaan.
Ps. isoveljen ilahduttaminen ei muuten ollut vain hirtehistä huumoria, vaan eskari ilostui ihan aidosti saadessaan uniseuraa - hänelle on (oikeutetusti!) ollut hieman kova pala se, että muu perhe nukkuu yhdessä hänen joutuessaan koisimaan yksin.
***
Vaatevallankumouksen kuvamateriaali on ladattu heidän omasta materiaalipankistaan. Jos kampanja kiinnostaa, kannattaa tutustua sivuihin, siellä on aineistoa myös esimerkiksi opettajille!
Pahoittelut radiohiljaisuudesta! Pääsiäisviikko toi tullessan työkiireitä ja lomamatkan etelänaapuriin, joten kirjoitushommat joutuivat tekemään tietä.
Näin arjen alkajaisiksi pääsenkin sitten jakamaan kanssanne pienen tarinan siitä, kuinka Konmari yllätti reissussa. Oivallusten fasilitaattorina toimi jälleen vauhdikas taaperomme, jonka kanssa mikään varokeino ei ole koskaan turha..
Kaikki lähti liikkeelle siitä, kun kuopus kusaisi päälleni erään itäeurooppalaisen halpavaateketjun sovituskopissa, Ülemisten kauppakeskuksessa. Miehen sovittaessa farkkuja istuimme taaperon kanssa sylikkäin katsoen Pikku Kakkosta kännykältä, kun vaipan kantokyky yllättäen ylittyi.
Lämmin tunne levisi läpi paidanhelman ja pitkin ainoita puhtaita farkkujani loristen iloisesti lattialle. Onneksi tyrmistykseeni havahtunut puoliso otti tilanteesta nopean kopin ja suoritti tehokkaan sissivaipanvaihdon kalsareisillaan sovituskopissa. Itsehän en tiennyt olinko tässä kohtaa enemmän kauhuissani sylissäni sattuneesta vesivahingosta vai kaupan lattialla olevasta lammikosta.
Lämmin tunne levisi läpi paidanhelman ja pitkin ainoita puhtaita farkkujani loristen iloisesti lattialle. Onneksi tyrmistykseeni havahtunut puoliso otti tilanteesta nopean kopin ja suoritti tehokkaan sissivaipanvaihdon kalsareisillaan sovituskopissa. Itsehän en tiennyt olinko tässä kohtaa enemmän kauhuissani sylissäni sattuneesta vesivahingosta vai kaupan lattialla olevasta lammikosta.
 |
| Se oli kuulkaa kevät puhkemassa kukkaan myös Tallinnassa. |
Nielin huulille spontaanisti pyrkivät kirosanat ja pienen tsempin jälkeen hykertelin jo tyytyväisenä saatuani oivan syyn sovittaa farkkujoggereita, jotka olin spotannut liikkeeseen saapuessamme. Kuivailin lattian harsolla ja rauhoittelin hetken kiukkuista kuopusta, sitten noudin aarteeni sovitusta varten.
Farkut istuivatkin oikein mukavasti, mutta siinä peilaillessani minua vaivasi kuitenkin tunne, että jokin ei nyt natsaa. Järkeilin ja pohdin ääneen pitäisikö minun ostaa housut, kun mies yllättäen kysyi "Tuottavatko ne iloa, onko muulla väliä?"
(Sekunnin murto-osan olin hämmästänyt - minua on kuultu!)
(Sekunnin murto-osan olin hämmästänyt - minua on kuultu!)
Minun oli pakko tunnustaa, etten tiennyt oliko tunne aito vai silkkaa uutuudenviehätystä. Pähkäillessäni uuden kiilto himmeni hiljalleen ja lopulta myönsin itselleni, etten jaksaisi iloita kauaa vaatteesta, jonka laatu oli ilmeisen huono ja viimeistelemätön. Tarkemmin tuotetta syynätessäni lahkeetkin näyttivät olevan vähän eri paria.
Miehen vielä jahkaillessa omia hankintojaan, housuni ehtivät kuivahtaa sen verran, että päätin viikata kastuneen aluspaidan pussissa reppuun ja odottaa reippaasti vaatteiden vaihtoa majapaikkaamme saakka.
Kielsinkö itseltäni jotain vain siksi, että niin kuului mielestäni tehdä?
Jälkikäteen onnittelin itseäni, sillä olin torjunut hetken houkutuksen tilanteessa, jossa heräteostos olisi ollut enemmän kuin perusteltavissa olosuhteilla. Koin kuitenkin myös jonkinlaista epäonnistumisen tunnetta, jota en osaa selittää. Olinko niin syvällä kulutusyhteiskunnassa, ettei ostamattomuus tuonut tyydytystä vai kielsinkö nyt itseltäni jotain vain siksi, että niin kuului mielestäni tehdä?
Konmari ei edellytä kaikesta luopumista, tärkeintä on oivaltaa mikä tuottaa iloa.
Konmari ei edellytä kaikesta luopumista, tärkeintä on oivaltaa mikä tuottaa iloa.
 |
| Oikeitakin tarpeita olisi - viimeiset 2 kk olen kävellyt rikkinäisillä Riekereillä, sillä en raaski enää tässä kohden talvea ostaa uusia kenkiä. |
Hetkellisestä pettymyksestä huolimatta en usko, että olisin osannut nauttia hankinnasta täysipainoisesti. Olen siis tyytyväinen, etten tällä kertaa sortunut kertakäyttökulttuuriin. Repsottavat saumat ja heikkolaatuinen materiaali olisivat tehneet housuista kuluneet jo ensimmäisissä pesuissa, minkä jälkeen käyttökerrat olisivat vääjäämättä harvenneet.
Tavoitteeni on, että kestävät, monikäyttöiset ja eettiset vaatteet merkitsevät minulle enemmän kuin shoppailusta saatu hetkellinen hyvänolontunne. Sain kuitenkin osuvan muistutuksen siitä, että luopuminen ei ole aina yhtä ylevää kuin ne periaatteet, joiden vuoksi yritän kyseenalaistaa tapojani. Tosiasiassa minä pidän ostoksilla käynnistä ja uskon, että toisinaan on ihan ok huumaantua uudesta.
 |
| Ihan tyhjin käsin en Ülemistesta lähtenyt, sillä olin unohtanut aurinkolasit kotiin reissuun lähtiessä. |
Kulutustottumusten muutokset eivät ole helppoja. Kompastelusta huolimatta pyrin edelleen tietoisesti polulle, joka vastaa muuta arvomaailmaani. Pohdintani osui hyvään saumaan - ensi viikolla vietetään Vaatevallankumousta, sillä 24. huhtikuuta tulee kuluneeksi 4 vuotta siitä kun Rana Plazan vaatetehdas romahti Bangladeshissa vieden yli tuhannen tehdastyöntekijän hengen.
Vaatevallankumouksesta luvassa oma postauksensa.
