Kiire on asennekysymys - 3 kantapään kautta opittua vinkkiä arjen hallintaan
4/05/2017
Törmäsin vähän aikaa sitten kommenttiin, jonka mukaan kiireestä puhuminen luo tarpeetonta stressiä ja saa ihmiset kuvittelemaan olevansa kiireisempiä kuin he itse asiassa ovat. Kuulostaako tutulta?
Nostan auliisti vaikka molemmat kädet ilmaan tässä kohden, sillä minulla on paha tapa ottaa turhia kierroksia asioista, jotka lopulta lutviutuvat omalla painollaan. Ryhdyin oikein miettimään, millaisilla asioilla luon turhia pilviä päälleni ja tunnistin oitis kolme huonoa tapaa: kiireilyn, negailun ja kaaostamisen.
Koen arjen usein kuormittavana eikä aika tunnu riittävän edes välttämättömien hommien tekemiseen, koska työ, kodinhoito, lapset, kauppareissut, ruoanlaitto ynnä muut nyt vain vievät enemmän tunteja kuin vuorokaudesta on tiristää. Perustelen tekemättömiä asioita sillä etten ehdi, vaikka tosiasiassa kykenen kyllä irroittamaan päivästäni aikaa turhanpäiväiseen surffailuun tai muuhun taivasteluun. Hukkaan aikaani myös kiireestä valittamiseen ja asioiden lykkäämiseen varmuuden vuoksi.
Todennäköisesti rehellinen lorviminen voisi auttaa rentoutumaan paremmin kuin päämäärätön Facevirrassa uiskentelu.
 |
| Minit taitaa lorvimisen. Niillä ei ole koskaan kiire. |
Jos kiire on asenne, minun asenteeni on kehno. Ovatko asiat todella niin hankalia kuin annan itseni ymmärtää?
Esimerkkejä ei tarvitse etsiä kaukaa. Yksi arkeani eniten rasittavista askareista on pitkään ollut eskarin tarhamatka. Meille ei ole suotu lähipäiväkodin iloa, vaan kuskaamme esikoista muutaman kilometrin päähän kävellen ja ratikalla. Tämä tarkoittaa aikaisia aamuheräämisiä kaikille, köröttelyä ruuhkassa työmatkalaisten kanssa sekä tiukkaa aikatauluttamista. Yksikin aamukiukku (kenen tahansa perheenjäsenen!) voi aiheuttaa dominoefektin, joka johtaa myöhästymiseen ja yleiseen mielipahaan. Kuopuksen syntymä toi tähän vielä lisätwistiä, sillä nyt hoidettavaa on kaksin kerroin.
Päivittäisessä tuskailussani olen kuitenkin unohtanut ne pienet positiiviset asiat. Esikoinen on jo niin iso, että uhmakiukut ovat hiljalleen jääneet eikä joka asiasta tarvitse vääntää erikseen. Omina työaamuina ei myöskään tarvitse onneksi selvitä molemmista lapsista yksin kuopuksen jäädessä mummon hoiviin. Yhteiset ratikkamatkat eskarin kanssa ovat itse asiassa aika mukavia - kerrankin on aikaa pelata yhdessä Pokemon Go'ta, vastailla pojan mieltä kutkuttaviin moninaisiin kysymyksiin tai googlata esimerkiksi maailman suurimpia hämähäkkejä.
Toki dropattuani eskarin naulakoille, lisään kierroksia ja ampaisen matkaan triplavauhdilla. Minulla on kotoa opittu tapa kävellä erittäin nopeasti, ikään kuin olisin kroonisesti myöhässä. Tottumusta vauhdittaa kotomaamme kylmä ilmasto, joka ajaa kaltaiseni palelijan suurimman osan vuotta lähimpään sisätilaan niin vikkelästi kuin suinkin jaloista lähtee. Varmaan alitajuisesti tämäkin lisää tunnetta hopusta.
Onneksi puolisoni toimii hyvänä esimerkkinä siitä, että kiireen ei tarvitse antaa hallita elämää. Vaikka ratikan lähtöön olisi aikaa vain minuutti, hän kerkeää aina pesemään hampaat tai käymään vessassa. Juoksuksi pistetään sitten kun on pakko, mutta jos on jo myöhässä, miksi tehdä asioista vaikeampia vellomalla? Toisinaan tämä tuskastuttaa kanssaeläjää, mutta hänen päässään lienee huomattavan paljon vähemmän ylimääräistä kohinaa kuin minulla, joka yritän jatkuvasti hallita kaikkia palikoita huolehtimalla.
Minulle kaaoksen sietäminen on vaikeaa, minkä vuoksi Konmari tuli tielleni kuin tilauksesta. Kyse ei ole vain fyysisten sotkujen selvittämisestä, vaan omaa energiaa nakertavien asioiden tietoisesta tarkastelusta. Kiireen ja kaaoksen tuntuun vaikuttavat olennaisesti keskeneräiset asiat.
Siksi niinkin triviaali juttu kuin postin käsittely voi olla arjen kannalta kriittinen tekijä, sillä tällä osastolla nurkkiin jää pyörimään mitä ihmeellisimpiä asioita - välillä suoranaista roskaa. Pohdin asiapapereita läpikäydessäni, miten estää hoitamattomia asioitaa valtaamasta keittiön tasoja, jotka soisin mieluiten puhtaaksi, tyhjäksi tilaksi?
Kypsässä 32 vuoden iässä teinkin sitten mullistavan havainnon: kun asiat hoitaa heti, ne eivät kerry.
Toki olen aina maksanut laskuni ajallaan, mutta yleensä asiat on tullut hoidettua ennemmin sitten joskus kuin heti niiden saavuttua. Nyt hoidan joka päivä jotain pois alta.
Tämän tajuamisella on ollut todella iso vaikutus viime viikkoihin. Alunperin tavoitteeni oli lähinnä lyhentää hoitamattomien asioiden listaa ja vähentää paperiroskan määrää, mutta menettely on yllättäen vähentänyt stressaantuneisuutta. Hoitamattomat tehtävät kuormittavat mieltä ihan tiedostamatta, ja mitä enemmän niitä kertyy, sen vähemmän hommiin tarttuminen houkuttaa. Pikku hiljaa syntyy tunne, ettei arki ole hallinnassa. Tähän olen saanut vihdoin otteen.
Valaistuneena kokosin oman listani, jolla kaaosta ja stressiä voi yrittää hillitä. Osa toistaa Kondon ohjeita, osa on omia havaintojani.
Kolme parasta vinkkiäni arjen juoksevien asioiden hallintaan:
1. Hoida asiat sitä mukaan kun ne tulevat vastaan: maksa laskut, vastaa viesteihin ja ano vakuutuskorvaukset - mitä vain to do -listalle kolahtaakin, tee se heti. Jos et voi hoitaa hommaa saman tien, merkkaa itsellesi kalenteriin aika tai muistutus sitä varten. Ruuhkavuosien ikeessä ei välttämättä kannata luottaa omaan muistiin.
Ajanhallinnan asiantuntijat varmaan suosittelisivat mieluummin vaikka kerran viikossa säännöllistä hetkeä juokseville hommille, mutta jos olet minun tapaani taipuvainen kantamaan mielessäsi kaikkea kauppalistoista ratikka-aikatauluihin, voi olla vähemmän kuormittavaa reagoida asioihin sitä mukaan kun ne tulevat vastaan. One down -menetelmällä saa päivittäisiä onnistumisen kokemuksia ja resursseja säästyy muuhun.
2. Digitalisoi kaikki mahdollinen, näin säästät pöytätilaa ja rajallista aivokapasiteettia. Säännölliset laskut e-muodossa suoraan verkkopankkiin ja kaikki menot saman tien kalenteriin. Meidän perheen elämää on helpottanut suunnattomasti jaettu sähköinen kalenteri, joka kulkee kännykässä mukana. Kumpikin voi lisätä päiväkodin tapahtumat, työvuorot, tärkeät muistutukset sekä yhteiset ja omat menot toisen nähtäväksi. Ei tarvitse kantaa huolta muistinko kertoa puolisolle tyttöjen saunaillasta, kun tieto kulkee reaaliajassa.
Nykyisin lähes kaikkeen löytyy jokin jeesaava sovellus, mutta välttämättä mitään kummempia vipstaakeja ei tarvita niin kauan kuin mukana kulkee luuri. Esimerkiksi takuukuitit sekä erilaiset muistin virkistykseksi säilytettävät tiedot voi siirtää simppelisti digimuotoon ottamalla niistä kuvan kännykkäkameralla. Jopa Kela ottaa liitteet nykyisin vastaan sähköisesti pdf:nä tai kännykkäkuvina, joten kannattaa punnita onko alkuperäisen asiakirjan säilyttäminen välttämätöntä sen hoitamiseksi. Muistilapunkaan ei tarvitse olla konkreettinen post-it, vaan listoja voi kerätä myös esimerkiksi kännykän muistioon. Myös kuitit tallentuvat yhä useammin kanta-asiakasjärjestelmiin, joten paperiversioille ei ole ehdotonta tarvetta.
3. Keskity siihen mitä teet. Tämä on tärkeä! Perhearki kehittää toki kykyä handlata useita samanaikaisia prosesseja, mutta usein asiat hoituvat paljon nopeammin ja tehokkaammin, kun saat hetken keskittyä rauhassa.
Viimeisin yritykseni multitaskaukseen johti kuopuksen hampaiden ja keittiön lattian kohtalokkaaseen törmäykseen, kun huomioni oli juuri sillä kriittisellä hetkellä laskujen maksamisessa. Sen seurauksena joudumme jännittämään vielä tovin, saako taapero pitää toisen yläetuhampaansa.
Bonusvinkki: heitä kirjekuoret ja muut tarpeettomat Kustin polkemat saman tien paperinkeräykseen kun olet avannut ne. Sieltä hoitamattomien hommien kasasta on älyttömän paljon kivempi kaivella tärkeitä juttuja, kun näet saman tien mikä paperi on kyseessä eikä pinkka lannista paksuudellaan.
Olemme muuten puolison kanssa usein ihmetelleet, miksi esimerkiksi päivähoidon asiakasmaksujen päätösten mukana pitää olla sama valitusohjelappu moneen kertaan, jos yhteisessä kirjekuoressa tulee päätöksiä eri ajanjaksoille. Green office tuntuu olevan tuntematon käsite Varhaiskasvatusvirastossa.
Lopuksi haluan jakaa ajatuksen, jonka muistan isäni todenneen minulle jo lapsena: Asiat eivät itsessään ole hyviä tai huonoja, ne vain ovat. On täysin meistä itsestämme kiinni millaisia merkityksiä niille annamme. Lausahduksessa on muuten paljon itua.
0 kommenttia