Minulla on jonkinlainen visio siitä, miltä haluaisin kotini näyttävän. Se nousee vahvana esimerkiksi sisustuslehtiä tai instagramia selatessa - tiedän täsmälleen mikä miellyttää ja mikä ei. Kaikki muuttuu kuitenkin vaikeaksi kun nostan katseen ruudusta ja rupean katselemaan ympärilleni. Tunnen, etteivät palaset loksahda oikein kohdalleen, mutten tiedä miksi.

Tavoitetilani on siis enemmän jonkinlainen fiilis kuin selvä suunnitelma siitä, millaisia asioita kotoa pitäisi löytyä tai miten ne on järjestetty kaappeihin. Toivon näkemyksen saavan konkretiaa kunhan tarpeettomat kerrokset on kuorittu pois. Olen yrittänyt pitää katseen maassa ja fokuksen karsimisessa, mutta alkava kevät, aurinko ja kaikki ympärillä huutaa muutosta. Ilmassa on voimakasta pesänrakennusviettiä, joten olen hairahtanut sisustamaan.

Minimittaiset mehikasvit mahtuivat Kivituikkuihin!

Kaikki alkoi viherkasveista. En tiedä syyttääkkö Konmaria vai sitä, että meidän perheen vauvan tilalle on kasvanut tomera taapero, mutta viime aikoina olen tuntenut suurta viehtymystä kasvien hoivaamiseen. Niitä onkin alkanut hiipiä pikku hiljaa vähän sinne tänne. Ensin pari pistokasta ystävän luota, sitten paprikansiemenet multiin ja vielä heräteostoksena iso ruukkurosmariini lähikaupasta. Rohkeus kasvoi, joten annoin puolivahingossa periksi parille kukkivia kaktuksia ja pikkuruisille mehikasveille... Meillä on keittiössä parhaillaan pieni viidakko.

En ole ollut ikinä mikään viherpeukalo ja povaan etenkin paprikaparoille lyhyttä polkua, mutta juuri nyt nautin uudesta aluevaltauksesta. Äitini on ollut aina hyvä kasvien kanssa, mutta itse olen suosinut ennemmin leikkokukkia ja satunnaisia Ikea-orkideoja (huonolla menestyksellä). Tuntuu siis jotenkin voimaannuttavalta seurailla kasvua ja iloita jokaisesta puhkeavasta kukasta tai uudesta juuresta. Tässä on kuulkaa kastelukannun täydeltä mindfullnesia!

Kukkien kastelu riittikin useamman viikon, mutta viime viikonloppuna sorruin  pitkästä aikaa shoppailemaan! Siinä ei ole sinänsä mitään dramaattista, mutta olen yrittänyt pysytellä erossa ostostelusta siihen saakka, että tiedän tarkemmin mitä oikein olen rakentamassa. Olen edelleen tyytyväinen kaikkiin hankintoihini, mutta huomaan KonMarin vaikuttaneen jo jonkin verran kulutustottumuksiini. 

Ihastun edelleen kaikenlaiseen kauniiseen, mutta olen jo aavistuksen kriittisempi hankintojen suhteen. Jään mielelläni harkitsemaan yön tai kahden yli heräteostosten sijaan ja arvioin saavutettuja hyötyjä suhteessa siihen, että joudun lisäämään tavaramäärää. Pyrin myös välttämään kaikkea väliaikaista, sillä nyt tiedän luopumisen olevan paljon vaikeampaa kuin  hankkimisen. Pari kertaa olen jopa yllättänyt itseni miettimästä, osaisinko tehdä vastaavan itse!

(Se jos jokin on uutta)

Yhden porsaanreiän kulutuskriittiseen elämäntapaan olen löytänyt second hand -jutuista. En ole mikään innokas kirppisten koluaja, mutta pidän kyllä silmät tarkkana alueen kierrätysryhmässä Facebookissa. Viimeisimmät sieltä tehdyt löydöt ovat kaksi tuolia: Iskun vanha koulutuoli 60-luvulta sekä iältään epävarma työtuoli taivutetusta vanerista. Olen vuosien mittaan kehittänyt silmää sen suhteen, millaiset asiat on helppo myydä eteenpäin jos hankinta ei miellytäkään pidemmän päälle.

Iskun koulutuoli (yllä) saanee uuden mustan pinnan, työtuoli taas kaipailee tyynyä pehmikkeeksi.

Ajatushan on sinänsä kyseenalainen ja aika kovasti ristiriidassa niiden arvojen kanssa, joita yritän parhaani mukaan omaksua. Kierrätysmaailma on kuitenkin mainio kenttä kokeilla uusia juttuja pienellä kynnyksellä. Lisäksi suurin osa second hand -hankinnoistani on säästänyt myös tukun rahaa, sillä monta asiaa olisin muuten hankkinut uutena. Kirppisryhmien kautta olen täydentänyt esimerkiksi astiasarjoja ja pistänyt toisaalta surutta kiertoon lahjaksi saadut kipot ja kupit, jotka eivät miellyttäneet.

Pidän myös siitä, että esimerkiksi huonekalujen mukana tulee jokin tarina - tulipa se sitten omaan tietooni tai ei.

Esimerkiksi vanhasta valkoisesta lipastostamme tiedän sen verran, että se on alunperin hankittu jonkin maatilan huutokaupasta Kirkkonummelta. Tuolloin se oli vielä sävyltään tummanvihreä. Edellinen omistaja maalasi lipaston itse valkoiseksi, mutta kulumat laatikoiden reunoissa paljastavat alkuperäisen värin. Muistan, että autottomina olimme hieman hankalassa asemassa, mutta edullisen hinnan lisäksi myyjä tarjoutui tuomaan huonekalun meille kotiin ja kaupoista jäi molemmille tosi hyvä mieli.

Sama lipasto (Hilma, kuten häntä nimitämme) sai toimia taannoin myös oivalluksen välikappaleena. Sain valmiiksi erän maalausprojektin ja suomin itseäni siitä, ettei pinnasta tullut niin tasainen kuin olin toivonut. Mietin jo, ettei minun kannattaisi hätähousuna lähteä näihin projekteihin ollenkaan.

Sitten silmäni osuivat tuohon vanhaan lipastoon ja rupesin mittailemaan sitä katseellani tarkemmin. Pientä valumaa siellä, kulumaa tuolla. Tajusin, etten ollut kertaakaan edes huomannut noita jälkiä aikaisemmin enkä tuntenut tarvetta päivitellä, miksei edellinen omistaja ollut tehnyt tarkempaa työtä. Lipastohan on persoonallisuus ja meille oikein rakas.

Miksen siis antaisi itselleni vähän armoa ja iloitsisi aikaansaannoksestani ilman turhaa kritiikkiä!

Kukkivat kaktukset majailevat keittiön ikkunalaudalla ja käyvät nukkumaan säännöllisesti viiden aikaan joka ilta.

Moni varmaan ihmettelee, mikä siinä KonMarissa on niin ihmeellistä, sehän on vain siivoamista. Koti on kuitenkin ladattu niin monenlaisilla merkityksillä, ettei siihen kohdistuvia toimia voi pelkistää vain järjestelyksi. Joillekin se edustaa ehkä vain käytännöllisiä arvoja, toisille omaa turvapaikkaa maailmassa. Oli merkitys mikä hyvänsä, en pidä lainkaan huonona ohjenuorana vaalia asioita, jotka tuovat siihen ympäristöön iloa.

Pirskahtelevat, kuten Kondon käyttämä termi "spark joy" usein kääntyy suomeksi.

Kasvit ja minä jatkamme hyväksi havaitulla polulla, mutta ne ostohousut voisin konmarittaa toviksi pois..