Äskettäin päättynyt vuosi oli samalla kertaa opettavainen, käänteentekevä ja yksi elämäni raskaimmista. Konmari kulki rinnallani muistuttaen muutoksen välttämättömyydestä sekä asioista, jotka haluan jättää taakseni.

Tällaisen vuoden jälkeen tuntuu triviaalilta puhua sisustuksesta, mutta se on yksi konkreettinen osoitus tapahtuneesta kehityksestä. Syksyn mittaan moni ajatus kypsyi, ja samalla rohkeus kokeilla tyhmiltäkin tuntuvia muutoksia kotona. Ne kokeilut ovat osoittautuneet mainioiksi. Päivä päivältä tunnen oloni kotoisammaksi ja paremmaksi kotona, mistä on muun muassa etätöiden vuoksi muodostunut entistä tärkeämpi näyttämö.

"Olen oikeastaan aika hämmästynyt siitä, miten hyvin voin tässä ympäristössä juuri nyt."

Olen aina ollut koti-ihminen ja elämän myrskyt ovat näkyneet vaihtelevina sisustustyyleinä, siivouskohtauksina ja lasten myötä ensi kertaa myös laiskuutena - jopa piittaamattomuutena tiettyjä siisteystekijöitä kohtaan. Tiedän, että koti heijastelee vahvasti minun henkistä tilaani.

Siksipä olen oikeastaan aika hämmästynyt siitä, miten hyvin voin tässä ympäristössä juuri nyt. Moni ratkaisu on loksahtanut kohdalleen puoliksi huomaamatta ja olen löytänyt uusia suosikkitiloja, joiden koko olemus saa minut rauhoittumaan ja vetämään syvään henkeä. Viimeisin ponnistukseni oli ruokatilan maalaaminen kalkkimaalilla hennon vihreänsiniseksi. Urakan lykkääntyessä maalaaminen aika spontaanisti valitulla värillä vähän hirvitti, mutta lopputulos on harmoninen ja kaunis, juuri oikea.

Minun kotini alkaa ensi kertaa muistuttaa sitä tavoitetilaa, jonka maalailin itselleni jota kuinkin vuosi sitten Konmari-projektiin ryhtyessäni. Musiikki soi päivittäin, huonetiloja koristavat tuoreet kukat ja viherkasvit, valaistus on tunnelmallinen ja yleisilme juuri meidän näköisemme. Muutosta ei ole tehty isolla rahalla huonekalukaupoissa juosten, vaan luopuen turhaksi käyneestä ja yhdistellen olemassaolevaa. Toki joukkoon mahtuu pieniä hankintojakin, mutta paljon on virrannut ovesta ulos - ja tulee vielä virtaamaan.

Konmarin yhteydessä puhutaan paljon karsimisesta ja kaikesta siitä, mikä saa lähtöpassit projektin myötä. Vaikka tavoitteena ei olisikaan minimalistinen white on white -koti, pois heittäminen (sanan ekologisessa merkityksessä) on merkittävä osa muutosprosessia. Mielestäni on hyvä uhrata muutama ajatus kaikelle poistettavalle ymmärtääkseen mitä on jättämässä taakseen.

Minä uskon vihdoin jättäneeni taakseni kulutuksen kulutuksen vuoksi. Hetken hyvän fiiliksen etsimisen kauppojen hyllyltä. Se ei onnistu kohtaamatta rehellisesti aikaisemman kulutuskäyttäytymisen seurauksia eli kaikkea sitä, mitä olen kuluneiden kuukausien aikana pakannut kasseihin ja kantanut iloiten milloin minnekin. Jokaisella nyssäkällä on painava tarina kerrottavanaan, joten en enää taivastele prosessin venymistä. Kenties konkreettinen siivous käy lopulta hujauksessa, kun olen saanut muutoksen vietyä läpi ajatuksen tasolla.

Tunsin pitkään syyllisyyttä tekemistäni tarpeellisistakin ostoksista, mutta pikku hiljaa olen hyväksynyt kriittisen asenteen hankintoja kohtaan pysyväksi olotilaksi, joka ohjaa minua ja sopii hyvin analyyttiseen luonteeseeni. On hyvä kyseenalaistaa asioiden tarpeellisuus, kunhan osaa luopua jahkailusta ostopäätöksen jälkeen.  

Viittasin alussa menneen vuoden synkkiin sävyihin, joista osaa olen avoimesti avannut teksteissä. Vuoteen on kuitenkin liittynyt Konmarin ulkopuolella monen tason luopumista ja kantapään kautta oppimista. Olen avannut silmäni asettamilleni tavoitteille, ja tajunnut kulkevani vierasta polkua. Jotain jolle en koskaan tietoisesti etsiytynyt tai halunnut. Olen onnekas, sillä näiden oivallusten keskellä olen myös saanut korvaamatonta tukea, jonka voimalla otan nyt askeleita päivä kerrallaan. On aika tehdä suuria muutoksia niin omien asenteiden kuin urasuunnitelmien suhteen.

Olen myös kohdannut oman jaksamiseni rajat ja joutunut hyväksymään epäonnistumisen. Hiljentämään tahtia ihan toden teolla ja antamaan itselleni anteeksi kykenemättömyyden enempään. Suorittajalle se on ollut kova pala. Tunnen rakentavani tietyllä tapaa identiteettiäni uudelleen, ja se on pitkä, mutta toivon mukaan palkitseva prosessi. Mennyt vuosi on pakottanut sellaiseen rehellisyyteen itseä kohtaan, josta ei voi syntyä kuin hyvää.

Olen myös menettänyt minulle rakkaan ihmisen äkisti, ja koonnut itseni surun keskellä ollakseni tukena sitä eniten tarvitseville. Elänyt arkea kuten ennenkin. Silti soimannut itseäni jaksamattomuudesta ja sydänalassa tuntuvasta surusta ja ahdistuksesta.

Kun vuosi vaihtui, emme juhlineet Helsingin Kansalaistorilla tai ampuneet raketteja ystävien ympäröimänä. Istuimme yöpaidoissa ikkunalaudalla asunnossa Tallinnan keskusta-alueen laidalla ja söimme karkkia. Skoolasimme kuohuviinillä ja Coca-Colalla uudelle vuodelle ja toivotimme onnellista 100-vuotisjuhlavuotta Eestille. Kömmimme nukkumaan toivoen vuodelta 2018 vähän armeliaisuutta ja uutta valoa, sillä me olemme perheenä aika väsyneitä.

Kukaan meistä ei nimittäin ole saari. Vanhempien väsymys ja ahdas elämäntilanne heijastuvat lapsiin, jotka haluavat varmistaa nurinkurisin keinoin vanhempien olevan aina heitä varten. Takertuvat tiukemmin silloin kun kaipaisimme vähän tilaa hengähtää. Mutta emme me vanhemmat ole ainoita, joita arki painaa. Päivien lyhetessä pienen päiväkotilaisen väsymys on syventynyt kilpaa koulutien aloittaneen isoveljensä kanssa. Kiukkua, uhmaa, riitoja ja sairastelua. Osasin odottaa koululaisen väsähtävän uusien haasteiden edessä, mutta en osannut arvata miten kokonaisvaltaisesti kaikki olosuhteet vaikuttaisivat meihin. Miten paljon me sairastaisimme.

"Kömmimme nukkumaan toivoen vuodelta 2018 vähän armeliaisuutta ja uutta valoa, sillä me olemme perheenä aika väsyneitä."

Viime syksyn lomamatkalta poimimamme pneumokokki osoittautui niin rajuksi, että koko syksy meni enemmän tai vähemmän siitä toipuessa, ja huonoksi jääneen vastustuskyvyn jäljiltä pöpöjä poimien. Siksipä suurin toiveeni tälle vuodelle liittyy terveenä pysymiseen. 

Odotukset ovat samaan aikaan olemattomat ja korkealla. Toisaalta on vaikea luottaa asioiden järjestyvän koettelemusten jälkeen, toisaalta intuitio sanoo, että vuodella 2018 saattaa olla takataskussaan aika makeita juttuja, olenhan kääntänyt uuden vaihteen ja tehnyt tähän lyhyeen aikaan monenlaista mikrotason muutosta.

Postaustahtini on blogin historian mittaan ollut epäsuhtainen ja vaihteleva, mutta nyt haluan syventyä myös tähän hieman paremmin. Tulen laajentamaan aiheiden kenttää hieman Konmarista, mutta pääpiirteissään sävy ei muutu. Fokus on edelleen omassa muutosprosessissani ja asioissa, jotka kaipaavat mielestäni osiin purkamista.

Vakiseuraajia ei liene harvasta tahdista johtuen montaa, mutta muutamalle tekstille on kertynyt jo aika mukavasti lukukertoja. Tärkein kannustimeni on läpi kaiken ollut mahtava fiilis jokaisen julkaistun tekstin myötä. Voiko edes epäonnistua, jos tekee jotain mikä tuottaa itselle iloa? Ollos siis rakkaasti tervetullut mukaan, olitpa sitten äitini, anonyymi seuraaja, satunnainen kävijä tai vahingossa itsesi tänne klikannut. Olet joka tapauksessa osa matkaani.