Blogini visuaalisen puolen ovat puolihuomaamatta vallanneet kukkakuvat. Jämptisti viikattujen liinavaatteiden, hyggehenkisten fiilistelyjen ja muiden Konmariin sopivien visualisointien sijaan kansiin ja teksien lomaan löytävät kerta toisensa jälkeen lähikuvat viherkasveista, reilun kaupan ruusuista tai pihan pienistä ihmeistä.

Olen toisinaan itsekin miettinyt miksi.

Luonnollinen selitys on tietysti se, että niitä vain sattuu olemaan kännykän kuvavirrassa solkenaan. Mutta eivät kukkakuvat sinne itsekseen ilmesty, vaan nekin on kuvattava.



Olen ollut innokas kännykkäkuvaaja siitä saakka kun moinen funktio matkapuhelimiin ilmestyi. Ensimmäiset rakeiset taltioinnit olivat enimmäkseen siiderinhuuruisia festarimuistoja ja kaikenmoisia pieniä hauskuuksia. Suuri tajunnan laajeneminen tapahtui kuitenkin hankkiessani ensimmäisen iPhoneni - kuvanlaatu tuntui suorastaan käsittämättömältä edellisiin kännykköihin verrattuna. Sitä ennen joka reissun tärkein varuste oli digipokkari ja sen tuskallisen täysi muistikortti. Pikku hiljaa pokkari unohtui yhä useammin laatikkoon.

Täysien muistikorttien sijaan alkoi tuskailu pursuilevan kännykän tallennustilan kanssa.



Nyt kännykkäkamerat ja kuvien jakaminen ovat valtavirtaa, räpsin selfieitä siinä missä muutkin, ikuistan hetkiä, lasten kommelluksia ja asioita, jotka haluan tallentaa muistaakseni ne. Kaikenlaista laskuista ja viinilöydöistä isänpäiväaskarteluihin. Sydämeni sykkii kuitenkin ihan erityisellä tavalla kahdelle asialle: valon herkille nyansseille ja kasveille.

Sain reilu vuosi sitten puolisolta synttärilahjaksi kännykän ympärille liitettävän Õlloclip-linssin, joka tuo kännykän kameraan niin kalansilmäefektin, laajakuvan kuin makrolinssitkin. Kaksi ensiksi mainittua ovat hauskoja leluja, mutta makrolinssit ovat avanneet kokonaan uuden maailman, kurkistuksen pieniin yksityiskohtiin ja luonnon uskomattomaan monimuotoisuuteen.



Päästä kurkistamaan linssin läpi tulilatvan pienen pieneen kukintoon, tutkia kuinka valo heijastuu lehden aavistuksen hohtavalta pinnalta. Miten ruusun terälehdet poimuilevat muodostaen jylhiä kanjoneita. Kuinka pihan kasvusto valmistautuu talveen luovuttaen värinsä ja rakenteensa, kuivuen ja kuihtuen. Miten lähikaupan kukkapuska hehkuu aamuauringossa kuin jossain kaukana tropiikissa.



Pikku hiljaa otokset alkavat toistaa itseään, mutta yhä edelleen innostun lapsellisen paljon löytämistäni kuvakulmistani ja taltioimistani väreistä. Häärin keittiön pöydällä tai ikkunalaudalla kännykkä kädessä, kahvikuppi odottaa vieressä ja puhelimen muovikuoret pöydällä. Sellaisina hetkinä unohdan arjen kiireen, työpaineet, stressin, huolen ja uppoudun kauneuteen. Minulle tärkeään esteettiseen nautintoon, jota mikään muu ei yhtä vilpittömästi voi tarjota.

Yksityiskohtien tarkastelu vapauttaa hetkeksi kaikkinaisesta kontrollin tarpeesta ja auttaa toisinaan löytämään uudestaan sen punaisen langan kulloiseenkin tekemiseen.

Olen miettinyt miksi olen niin kovin kiinnostunut juuri tekstuureista ja lähemmästä tarkastelusta? Uskon, että syy löytyy arjesta - niin työssä kuin kotona. Tehtäväni on jatkuvasti pitää lankoja käsissä ja huolehtia kokonaisuuksista, kaiken sujuvuudesta. Silloin kun elämä tai kokonaiskuvan tuijottaminen ahdistaa, minun todellisuupakoani on uppoutua hetkeksi pieniin yksityiskohtiin ja etsiä iloa hetkistä kokonaisten ajanjaksojen sijaan. Yksityiskohtien tarkaselu vapauttaa hetkeksi kaikkinaisesta kontrollin tarpeesta - ja auttaa toisinaan löytämään uudestaan sen punaisen langan kulloiseenkin tekemiseen.

Joten kiitos Puolisoni, olet tietämättäsi vapauttanut pedon - minun sisäsyntyisen kauneudenjanoni, ja tarjonnut sille juuri oikeanlaisen kanavan.