Vaihtaisin pois unettomuuteni
10/19/2017
Pesin kaksi isoa kasaa pieneksi jääneitä vauvanvaatteita, joukossa muutama esikoisen parempi vaate. Kaksi ainakin yhtä isoa kasaa odottaa vielä pesua. Illalla silitän vaatteet ja pakkaan ne kirppiskassiin odottamaan kuun lopussa käynnistyvää myyntijaksoa lastenvaatekirpputorilla.
Vaatteiden mukana myyntipöydälle päättyy kokonainen elämänvaihe. Kaksi hyvin erilaista vauva-aikaa, kahden ihan erilaisen muksun tie nykyisiksi rakkaiksi, melskaaviksi pikkuapinoiksi.
Pinnasänky ja kantoreppu ovat saaneet jo mennä, perässä seuraavat sitterit ja leikkimatot. Me luovumme lastentarvikkeista, sillä meidän pienokaisemme ovat jo sen verran isoja, ettei käyttöä vauvakamoille ole. Eikä tule - pesä lienee nyt täynnä.
Moni ystävä pohtii josko perheeseen mahtuisi ehkä se kolmas tai neljäskin vielä. Toisten syli riittää repeilemättä vaikka kuudelle. Olen täynnä haikeutta jälleen uusien kuulemieni vauvauutisten jälkeen, mutta sisäinen varmuus kasvaa, koska sen täytyy. Minä en riitä enempään, eikä Puolisokaan enää.
Sisarukset ovat ainakin tällä hetkellä kovin erilaiset luonteeltaan, mutta he kantavat samaa, oletettavasti geneettistä taakkaa: Molemmilla on nimittäin lukuisia ruoka-aineallergioita. Sieltä kumpuavat myös syyt päätöksellemme. Lasten allergioiden myötä elämään on hiipinyt aimo annos väsymystä ja huolta. Kaikki pikkulasten vanhemmat ovat väsyneitä, mutta meidän kotiimme muuttanut uupumus on sellaista, joka pahimmillaan tekee jokaisesta päivästä pienen selviytymistaistelun.
Meidän kotiimme muuttanut uupumus on sellaista, joka pahimmillaan tekee jokaisesta päivästä pienen selviytymistaistelun.
Esikoisen kanssa valvoimme vuoden ja kolme kuukautta ennen kuin hän nukkui ensimmäisen kokonaisen yönsä. Allergioitaan itkevä ja pierevä vauva muuttui aivan toiseksi taaperoksi kun vuosikkaana tehdyn maitoaltistuskokeen jälkeen ruokavaliosta tipahtelivat pois maito, kananmuna, naudanliha ja soija. Meillä alettiin nukkua ja elää rytmissä. Paitsi minä, jolta meni vielä 2-3 kuukautta löytää takaisin Höyhensaarille.
Kuopuksen kanssa emme aikalleet, vaan osteopatiaan ja allergialääkärille marssittiin jo kuukauden ikäisenä. Aloitin urheana imetysdieetin, välttölistalla maito, muna, nauta, soija, suklaa, ruisleipä lakritsi ja kahvi. Jotakuinkin kaikki mikä saattaisi ärsyttää herkkää suolistoa. Vauva ei silti nukkunut öitä. Siinä missä veljensä oli ollut levoton, nuorimmainen oli suorastaan raivokas. Kurja olo purkautui lohduttomina ja loputtomina yöhuutoina, välillä itkimme molemmat. Kuopus oli noin vuoden ja kahden kuukauden ikäinen kun imetys ja minun dieettini vihdoin loppuivat. Allergioiden lista on sittemmin kasvanut, mutta lapsi voi nyt suhteellisen hyvin, omalla ruokavaliollaan. Joskus viime keväänä tajusimme hänen viimein nukkuvan öitään läpi satunnaisia herätyksiä lukuun ottamatta.
Vaan minäpä en nukkunutkaan. Enkä vieläkään nuku. Lastenhuoneen äänten ja unisten itkahdusten kuuntelu on niin syvällä alitajunnassa, että mikä tahansa stressi tai poikkeava asia arjessa syöksee kaiken raiteiltaan. Uni ei hiivi illalla silmään ja yö kuluu kylkeä käännellessä. Välillä tulee parempi jakso, joka herättää toivon, mutta tähän asti se on päätynyt joka kerta takaisin samaan spiraaliin.
Lastenhuoneen äänten ja unisten itkahdusten kuuntelu on niin syvällä alitajunnassa, että mikä tahansa stressi tai poikkeava asia arjessa syöksee kaiken raiteiltaan.
Reilun kahden vuoden uneton putki jatkuu siis, eikä loppua vielä näy. Allergioiden kanssa oppii elämään ja perheen ruokavalion muutokset ovat menneet kokonaisuudessaan aika kivuttomasti, mutta unettomuuteen en koskaan totu enkä sopeudu. Menen eteenpäin puoliteholla, sinnitellen jokaisesta aamusta uuteen iltaan toivoen, että uni tällä kertaa tulee. Samalla olen kiitollinen, että meidän lastemme allergiaoireet eivät ole vaarallisia. Ne ovat hankalia, salamyhkäisiä ja uuvuttavia, mutta ne eivät uhkaa henkeä.
Me vanhemmat oireilemme väsymyksellä.
Jos saisin konmarittaa vapaasti elämän realiteetteja, saattaisin valita vielä yhden vaaleanpunaisen vauva-arjen ja pistää iloa tuottamattomana kiertoon inhottavan uniongelman, mutta geenejään ei voi valita - ei myöskään niitä, jotka laittaa eteenpäin. Unettomuus varmaan jonain päivänä helpottaa, mutta kumpikaan meistä ei uskalla enää keikuttaa venettä.
2 kommenttia
Oletko hakenut apua unettomuuteesi?
VastaaPoistaMinulla on vain yksi lapsi. Ei ole allerginen, mutta keskosena syntynyt kärsi refluksista ja erilaisista vatsaoireista. Ei tavallaan oppinut nukkumaan vauvana, kun aina koski vatsaan. Lapsi alkoi nukkua kunnolla kahden vuoden ikäisenä. Minun uniongelmat kroonistuivat pahaksi, ja jatkoin sitkuttelemista vielä vuoden (todella typerää). Sain kyllä illalla unen, mutta heräsin muutaman tunnin päästä. En ollut illalla yhtään väsyneempi kuin aamullakaan, samaa sumua koko ajan.
Lopulta romahdin ja hain apua. Onnistuin saamaan todella hyvän ja lempeän psykologin työterveyden kautta. Hän kävi tilateeni läpi ja totesi, että kyseessä on opittu unettomuus (eli ei fyysistä syytä tms), joten voit oppia siitä myös pois. Kävin lopulta tapaamassa häntä vain viitisen kertaa ja sain luottamusta, että pystyn vielä nukkumaan ja hyvin, ihan pieniä niksejä. Nyt, kaksi vuotta myöhemmin nukun melko hyvin. Kausittain ihan "normaalisti" ja kausittain vähän huonommin, mutta epätoivo ei valtaa.
Hirvittävästi tsemppiä!
Kiitos! Luulen, että oma unettomuuteni on myös opittua, jäänyt ikään kuin päälle lukemattomista rikkinäisistä öistä. Sain vihdoin reseptillä melatoniinia, jonka avulla yritän opetella säännöllisempää unirytmiä, mutta yöllisen heräilyn ja valvomisen kanssa on vielä tekemistä.
PoistaOlen yrittänyt jonkin verran etsiä itsehoitoniksejä netistä, mutta kaikki hyvät vinkit ovat tervetulleita! Jotenkin sen väsymyssumun keskellä oma aloitekyky sammuu eikä oikein jaksa enää tsempata vaika tietää, että uneen voisi yrittää myös itse vaikuttaa.