Syksy on mennyt jahkailuksi. Voisin syyttää syyskuiselta lomareissulta mukaan tarttunutta kestoflunssaa, mutta en viitsi, sillä tiedän kyllä miten taitavia mentaalisia piiloja ihmispolo voi itselleen luoda. Viikkotolkulla olen pyöritellyt mielessäni useita bloggaamisen arvoisia aiheita, jotka olisi kannattanut kehittelyn sijaan suoltaa mieluummin ruudulle.

Kaikkien näiden säkenöivien ja syvällisten kyhäelmieni sijaan aion nyt kertoa teille lasketteluhousuistani. 

Jäin nimittäin itselleni kiinni kuvaannollisesti housut nilkoista - kaiken aikaa olen kuvitellut olevani suhteellisen hyvä luopumaan, mutta viime päivien Konmari-puuskassa olen yhyttänyt itseni "varmuuden vuoksi" -ajattelusta useamman kuin kerran. Housut avasivat silmäni sille, millaista energiaa voisin vapauttaa päästämällä irti muutamista jämähtäneistä ajatusmalleista.

Minulla on siis mustat McKinleyn lasketteluhousut, sellaiset oikeastaan lautailuun suunnatut leveälahkeiset. Ne hankittiin alun perin partiokäyttöön joskus vuosituhannen vaihteessa, toki sillä ajatuksella, että ne voisivat täyttää myös varsinaista tehtäväänsä rinteessä. Housut toimivat hyvin talvisessa metsässä ja alle mahtui lämmintä välikerrosta kiitettävästi. 

Ihan mukiinmenevät housut siis.

Viime vuosina byysat ovat kuitenkin eksyneet päälle vain muutaman kerran, sillä partioharrastus joutui jo aika päivää sitten antamaan tietä ensin opinnoille, myöhemmin perheelle. En enää retkeile, saati laskettele. Nykyisin ne vedetään pari kertaa talvessa päälle pulkkamäkeen vähän kiroillen, sillä housut eivät ole toppaa eivätkä lämmitä rinteessä kylmästä tärisevää äitiä. Teinivuosien solakka varsi on kokenut mullistuksia kahden muksun myötä, joten istuvuuskaan ei ole enää ihan entisenlainen. Ne ovat kuitenkin ehjät ja enimmäkseen toimivat.

Mistä siis kiikastaa?

Yksien housujen ei luulisi olevan iso ongelma edes kaltaiselleni problematisoijalle, mutta sellaiseksi ne ovat muodostuneet päässäni 17 vuoden yhteiselon myötä. Minä nimittäin inhoan niitä. Sunnuntaikävelylle housut ovat armottoman epäkäytännölliset leveiden lahkeiden vuoksi, enkä monestakaan jo esittämästäni syystä johtuen pidä niitä erityisen pukevina. Siksi valitsenkin yleensä jotain epäkäytännöllisempää ja palelen. Tai kastun. Koen, että housut vievät kohtuuttoman paljon tilaa kaapissa niiden käytännöllisyyteen nähden.

Juuri tällä hetkellä tämä vaatekappale edustaa minulle kaikkea sitä, mikä varmuuden vuoksi -ajattelussa on pielessä. Kyseisen pukimen vuoksi en ole raaskinut hankkia aidosti käytännöllisiä ulkoiluhousuja pihaleikkeihin tai kävelylenkeille. Miksi käyttää rahaa sellaisiin, minullahan on jo yhdet. En vain halua käyttää niitä.

Housut siis täyttävät edelleen hyllyä siltä varalta, että päätän joku päivä lähteä laskettelemaan tai olosuhteet pakottavat kaapimaan ne kaapin pohjalta. Mutta miksi?

En ole erityisen hyvä laskettelemaan. Pelkään korkeita paikkoja ja vauhtia, viihdyn oikeastaan parhaiten rinnekahvilassa tai siellä loivassa aloittelijoiden rinteessä, jonne muita aikuisia ei saa enää kirveelläkään jonottelemaan. Parhaimmillaan se voi olla hauskaa ja nautinnollista, mutta mäessä tulee käytyä niin harvoin, etten ole sanottavammin kehittynyt lajissa sen jälkeen kuin sen opettelin joskus 12-vuotiaana. 

Laskettelun sijaan voisin vaikka opetella hiihtämään tai lähteä patikoimaan tunturiin. En enää osaa tyhjentävästi selittää itselleni, mihin tarvitsen varusteita harrastukseen, joka ei ole minulle erityisen tärkeä. Luopumalla laskettelutamineista voisin ehkä tehdä tilaa jollekin, jota en ole tullut aikaisemmin edes ajatelleeksi.

Alan oikeastaan vasta ymmärtää, mitä Kondo tarkoittaa kehottaessaan luopumaan asioista, joita säilytellään vähän niin kuin tavan vuoksi. Varmuuden vuoksi edustaa omassa tarinassani muutoksen pelkoa ja haluttomuutta kohdata tiettyjä tosiasioita. Minä haluaisin osata lasketella paremmin. Yritin opetella lautailuakin, mutta teloin käteni heti alkuun enkä uskaltanut antautua enää vauhdille. Toki voisin vielä yrittää tarmokkaammin ja opetella paremmaksi, mutta sitä ennen on kysyttävä itseltään - haluanko sitä ihan oikeasti itseni vuoksi? Miksi se on tärkeää? Jos kaipaan liikkumisen iloa, voisin löytää sitä jostain muustakin lajista.

Jos kirjan viestille antaa aikaa ja ajatusta, se kasvattaa rohkeutta muutosten tekoon hiljalleen. Ensin teet päätöksiä sukkapareista, sitten etenet tavararyhmä kerrallaan kohti isompia kysymyksiä. Huomaat ehkä pitäväsi kiinni asioista vain siksi, ettet halua muutosta, vaikka nykytilannekaan ei miellytä. 

Olemme esimerkiksi Puolison kanssa jo pari vuotta pohtineet uutta sohvaa, mutta tilanne ei ole edennyt, sillä olohuoneen muoto ja sohvan asettelu ovat aiheuttaneet päänvaivaa. Puoliso ehdotti jo vuosi sitten sohvan kääntämistä poikittain, mutta torppasin ajatuksen tilan katkaisemisesta. Kunnes pari viikkoa sitten räkätaudin turhauttamana päätin vähän huushollata. Vanha sohva käännettiin ja huonekalut sijoiteltiin uudestaan. Ja kappas, nyt moni asia alkaa loksahtaa paikalleen. Voin vain kysyä itseltäni, miksi tätä ei voinut edes kokeilla aikaisemmin? 

Lasketteluhousut saavat siis mennä, samaan syssyyn laskettelulasitkin. Tilalle ostan vielä tänä syksynä vedenpitävät kuorihousut, sellaiset joissa on kevyt ja kuiva olla syyssäillä. Onneksi omia muutosvalmiuksiaan voi harjoittaa!