Meidän ikkunoista näkee läpi. Ikkuna on siis palannut perustehtävänsä äärelle, hienoa.

Useimmille kirkkaat ikkunat lienevät melko itsestäänselvä asia, sillä kunnollisissa kodeissa ne pestään lähes rituaalinomaisesti keväisin, ehkä jopa syksyisinkin. Minulle ne ovat jota kuinkin tarunhohtoinen ilmiö, sillä ikkunoiden pesu on raskasta ja ikävää, ja sitä myötä ensimmäinen askare, joka putoaa pois kun arki kuormittaa. Ja sehän kuormittaa.

Parina vuonna olen yrittänyt delegoida tämän epämieluisan tehtävän puolisolleni, laihoin tuloksin. Pedanttina miehenä tunnettu Puoliso nimittäin valmistautuu urakkaan huolella, hakee inspiraatiota oikeaan hetkeen ja pesee sitten armotta viisi tuntia putkeen. Tuloksena on yksi pesty ikkuna. Kolmen makuuhuoneen päätyasunnossa ikkunoita pestään siis rotaatiolla, ja se vaatii vähintään viisivuotissuunnitelman, jotta kaikki pinnat tapaavat lastan edes kerran.

Jos finanssit olisivat suotuisammat, palkkaisin ilman muuta kerran vuodessa jonkun pesemään kaiken - ei siis vain ikkunoita vaan kaiken. Ei liene ihme, että sorruin teknologiaan. Vaihdantatalouden nimissä en langennut ostos-tv:n vipstaakeihin, vaan lainasin anopilta sähkökäyttöisen ikkunanpesimen. Heppoisen näköinen vitjake, mutta hitto vie ajoi asiansa. Projekti oli ketterä aloittaa ja nopea viedä loppuun. 

Edes omalla mittapuullani lopputulos ei ole silmiä hivelevä, mutta se luo ainakin illuusion puhtaista ikkunoista. Viiruista ja huolimattomasti huidotuista kulmista huolimatta aurinko lankeaa taas lasin läpi paljastaen ilmassa tanssivat pölyhiukkaset. Hävettää, mutta nyt on tyytyminen siihen kuuluisaan riittävän hyvään. Ainakaan silmä ei iske ensimmäisenä linnunjätöksiin tai menneiden myrskysateiden jättämiin vesivanoihin.

Kirkkaat ikkunapinnat antavat kodille tiettyä uskottavuutta. Aikuisen ihmisen kuuluisi kyetä edes pitämään pinnat puhtaina, joten muiden reippaillessa kevätauringossa omia akkunoitaan, minä vedän verhot eteen ja huokaan syvään. Mietin, että Avotakka ei tule meille kylään, mutta kohta ei ehkä kukaan muukaan..

Joskus muinoin pohdin, mistä sana ruuhkavuodet varsinaisesti tulee. Vihaan sitä edelleen yhtä palavasti kuin ennenkin, mutta enää en ihmettele. Kun kuopus on saatu kaksituntisen huutoraivarin jälkeen simahtamaan sänkyynsä, on aivan sama vaikka ikkunasta näkyisi meteori palamassa ilmakehässä, suuntaan itsekin nukkumaan.

Jotain pienen pientä muutosta kämpän yleistilaan Konmari on siis onneksi tuonut, kun raivaustraktorin ratin sijaan mielin tarttua ikkunanpesupuuhaan.