Ilontuojat, osa I

5/24/2017






Aikeissani on tehdä muutama postaus, jotka omistan yksinomaan asioille, jotka tuottavat minulle jollain lailla iloa. Sarjan ensimmäisen osan omistan viherkasveille, sillä ne ovat olleet kovasti pinnalla elämässäni tänä keväänä. Oikeastaan ensimmäistä kertaa olen ymmärtänyt sen riemun, minkä kasvien hoivaaminen voi tuoda ihan jokaiseen päivään. 

Luvassa on siis kukkakuvia. Kestäkää!

Kasvimaailman lellikkini on chili (tai paprika), jonka kasvatin itse kasviksesta kaapimistani siemenistä. Ensin lykkäsin pyttyyn paprikansiemeniä, mutta ne eivät ilmeisesti lähteneet itämään. Sitten nyhdin muutaman irti chilipalosta ja pistin paprikan seuraksi, eikä aikaakaan kun kukkapurkista alkoi pilkistellä jotain. Ensimmäiset hennot alut nousivat pääsiäisen aikana matkalla ollessamme ja nyt vehka näyttää jo tältä! Tämä on rakkautta.

Chili, paprika, chilipaprika?





Chilille seuraa pitävät yrtit, jotka tuntuvat viihtyvän keittiön paahteisella ikkunalaudalla. Ensi kertaa olen saanut esimerkiksi kaupasta roudatun basilikan viihtymään ja tekemään uusia lehtiä. Rohkaistuneena lykkäsin seuraksi niin ikään kaupan yrttipusseista korianteria, minttua ja ruohosipulia. Saas nähdä kauanko selviävät.

Yrttirivi aamuauringossa.


Ei-syötävien vehkojen puolella olen keräillyt pistokkaita vähän sieltä täältä. Ystävän luota nappasin (luvan kanssa!) palan bambua sekä palmuvehkan. Töistä nipsaisin salaa pätkän tunnistamatonta paksulehtistä kasvia, joka riehaantui heti. Lienee totta mitä vanha kansa sanoo pöllityistä pistokkaista - ne menestyvät parhaiten!

Pönäkkä palmuvehka.
Kevättaival kasvieni kanssa on ollut kiinnostava, koska luulin aiemmin etten kerta kaikkiaan osaa hoitaa kukkia. En tiedä viherkasveista edelleenkään mitään, mutta menestykseni salaisuus on se, etten enää luota mihinkään hoito-ohjeisiin vaan kastelen kaikkia kasvejani joka päivä vähäsen, traakkipuita ja orkideoja lukuun ottamatta. 

Kasteluun käytin alkuun sumutepulloa, jolla varmistin, etten tule hukuttaneeksi vehkaparkoja. Sitten sain anopilta vinkin, että yrtit juovat annoksensa mieluusti lautaselta, joten nyt kun niitä on enemmän, laitan joka aamu vähäsen vettä aluslautasille, jotta yrtit eivät läkähdy päivän paisteissa.

Keittiön kasvitilanne tänä aamuna.





Viherkasvit ovat auttaneet minua sietämään epäjärjestystä hitusen tavallista paremmin. Ne tuovat pilkahduksen lämpöä ja inhimillisyyttä kaiken kaaoksen keskelle, ja ovat jotain aivan omaani. Saan huseerata kukkieni kanssa rauhassa ja seurailla niiden kasvua, siinä on varmana jotain arjen mindfullnesia. 

Sitäpaitsi katse kiinnittyy ennemmin kasveihin kuin pölyisille pinnoille, joten vihertelyni toimii myös ovelana silmänlumeena, jonka ansiosta kodin ei tarvitse olla niin laitettu näyttääkseen kiinnostavalta. Tai näin ainakin hoen itselleni kaataessani basilikalle toisenkin annoksen vettä..

Joulukaktus tai Marraskuun kaktus, en ymmärrä mitä eroa niillä on vai onko edes.









You Might Also Like

0 kommenttia